Tilu-lilu

Männä viikolla minulla oli samana päivänä kaksi asiakasta, jotka kesken opetustuokion vastasivat puhelimeensa. Minä siinä sitten leppeästi kiristelin hampaitani ja odottelin, että päästäisiin jatkamaan, oli nimittäin muitakin hommia jonoksi asti.

Kumpikin asiakkaista toki pyysi anteeksi ja taisi laittaa luurin jopa äänettömälle keskeytyksen jälkeen, ja minä tietysti hyvänä asiakaspalvelijana (?) nielin tilanteen ja hymyilin takaisin että eihän tässä mitään. Jäin kuitenkin miettimään mitä olisi tapahtunut, jos itse olisin kesken ohjaussession vastannut työpuhelimeeni tai alkanut naputella toiselle asiakkaalle viestiä. Eihän asiakaspalvelijalle tulisi moinen käytös mieleenkään...

Kaupan kassalla olen joskus todistanut tilannetta, jossa asiakas on paapattanut puhelimeen jotain toista asiaa ja samalla ilmeillyt kassalle, että pankkikortilta kiitos.

Minusta kännyköinti yhtä aikaa asiointitilanteissa on vain ja ainoastaan huonoa käytöstä. Ei kai tässä maailmassa mikään asia ole niin überkiireinen, ettei sen hoitaminen paria minuuttia jaksaisi odottaa? Vastailevatko ihmiset kohta jo lääkärin vastaanotollakin puhelimeen, että sori vaan, hoidan sen muistion ihan just kunhan toi lekuri nyt ensin tutkii mut, ei tässä mitään, syöpää vaan epäilevät.

Tämä taitaa olla vain yksi piirre tästä ajasta. Kommunikointi kaikenmoisten rakkineiden välityksellä menee todellisen kohtaamisen ohitse. Ja sitten ihmetellään että ihmiset voivat pahoin.

Työmaamuutto, osa 3

Nyt on muutto tehty, kirjat ja lehdet hyllyssä, ja ovet avattu asiakkaille. Hallelujah! Loppujen lopuksi kaikki kääntyi parhain päin, vaikkakin mutkitellen. Pihassa tosin pyörii pari orpoa lavaa, lattiassa on reikiä, ja kyltitys on A4-tasolla, mutta päälinjat alkavat olla kunnossa toimistorutiineja myöten.

Vielä yksi muutto-ohje: Kun kaikki on kunnossa, pitäkää muuttoporukalle omat kakku- ja kahvikemut. Älkääkä säästelkö kiitoksia missään käänteessä. Älkääkä arvostelko tilapäisratkaisuja.