Pilipimpelipompelidänguuhaah

Viime aikoina on ollut kysyntää stoalaiselle mielentyyneydelle. Muuttaminen tuo mukanaan yllättävän paljon kaikenmoista pikkuruista nakertavaa hoidettavaa. Muuttoilmoitus. Sähkösopimukset (kahteen yhtiöön). Ilmoitus isännöitsijälle. Lehtien ynnä muiden osoitteenmuutokset. Laajakaista. Sitätätä. Asiain hoito sinänsä ei vaadi mahdottomia - ellei tarvitse soittaa puhelinpalveluun.

Ah ja voi. "Jonotusaikaa on vielä ainakin 20 minuuttia." Jokaisen jonotusmusiikin sulosoinnun tahdissa verenpaine kipuaa pari askelta ylöspäin. "Vielä hetki." Pilipimpelipompelidänguuhaah. "Vielä hetki." Parinkymmenen minuutin kokemuksen perusteella väitän, että jonotusmusiikin valinnasta vastaa kajahtanut monipersoonahäiriöinen sadisti. Jokaiselle jotakin! Hilirimpsis-heviä, ikinyyhky-iskelmää ja poppodoi-poppia, olkaa hyvät.

Mikäli asiakas ei puolessa tunnissa hirtä itseään puhelimen johtoon tai yritä niellä kännykkäänsä melusaastetuskissaan, saattaa hän peräti päästä asiakaspalvelijan juttusille.

Kehitysehdotus: Kun puhelinpalvelussa joka tapauksessa pitää valita numeronäppäimillä sitä sun tätä ennen kuin pääsee jonottamaan, olisiko mahdollista valita myös jonotusmusiikkityyli?

Vai onko sekametelin tarkoituskin häätää soittajat linjoilta - ei me mitään asiakkaita palvella...

Tähän juttuun on yksi ainoa oikea loppulause: Älä soita tänne enää koskaan.

Pilvenpiirtäjä

Muutamme lokakuun alussa Pilvenpiirtäjään, Pilvilinnan naapuriin. Kaikki ei tässäkään tapauksessa ole sitä miltä se näyttää (tai kuulostaa). Pilvilinna on ruma betonikerrostalorötiskö. Pilvenpiirtäjä sen sijaan on 1900-luvun alussa rakennettu punatiilinen kasarmirakennus, jossa ilmeisesti on aikoinaan asustellut venäläistä upseeristoa. Korkeat huoneet, kaakeliuuni, pieniruutuiset ikkunat. Ja überruma muovimatto sekä päättömän epäkäytännöllinen pohjaratkaisu. Mutta tätä päätöstä ei olekaan tehty käytännöllisin vaan esteettisin perustein (sitä muovimattoa lukuunottamatta)... Tai no, on siellä kumminkin 14 neliötä enemmän kuin tämänhetkisessä luukussa, jossa puolen vuoden törmäilyn jälkeen alkaa olla aikas ahtaan oloista.

Yo yoga

Venyttiin viikonloppu Anne Nuotion astangajoogakurssilla. Täytyy muuten tunnustaa, että kun eka kerran piti vingurtaa kinttunsa ristiin, alkoi päässäni soida oitis "Lootusasentoon, liian levoton mä oon..." Tai oikeastaan: "Lootusasentoon, liian kankea mä oon..." Jäykät nilkkani nimittäin protestoivat asentoa vastaan niin, että tuskanhiki virtasi jo ennen kuin mitään oli tehtykään. Hartauden puutetta?

Huomasin viikonlopun aikana itsestäni muutaman asian. Ensinnäkin ylävartaloni on totaalisen täydellisen absoluuttisen jumissa, erityisesti yläselästä. Toiseksi en ole lainkaan niin venyvä ja joustava kuin olen itselleni pitkään uskotellut. Kolmanneksi minulla on jonkinsorttinen keskittymisvaikeus. ( Hämmästyttävää miten monta ajatusta päässä voi vilahtaa yhden hengityksen aikana! ) Neljänneksi en osaa hengittää.

Viides ja tärkein havainto on, että ehkäpä joogan avulla voin kehittyä noissa edellä mainituissa puutteissani. Nyt olen sitten parina aamuna herännyt hieman aikaisemmin tekemään suryanamaskaraa. Väitin kovasti T:lle Tampereella käydessäin, etten aio hurahtaa joogaan. No, ehkäpä en ole aivan hurahtanut, mutta ostin kumminkin pahalta haisevan joogamaton sekä kymppikortin joogasalille.

Alastalosta ei mitään uutta.