Kämmäilin alkuviikosta kännyköineni oikein olan takaa. Ensin jäi kotiluuri pyhänä Helsinkiin. Esitin Pitäjänmäen asemalla tahattoman taskukäpälöintitanssin (you know: kädet harovat rytmikkäästi kaikkia mahdollisia taskuja vuorotellen, ta-tam - voieityhjää - ta-tam - voieityhjää, silmissä hivenen lasittunut kauhunkatse)
Pasilassa vaeltelin ympäriinsä hermokimppuna etsimässä puhelinmahdollisuutta vain havaitakseni, että "yleisöpuhelimet" ovat muinaishistoriaa. Kioskin täti käski mennä kysymään vartijoilta saisinko soittaa (kioskin puhelinta ei tietenkään voinut lainata tällaiselle epäilyttävälle naiseläjälle!) Onneksi muuan nuori neito luovutti luurinsa lainaan ilomielin, eikä meinannut huolia tyrkyttämääni euron kolikkoakaan, vaikka soitin 2 kertaa numerotiedusteluunkin, jotta sain lopulta kiinni M:n, joka oli juuri antanut puhelimeni V:lle, joka onneksi oli vielä Pitskussa.
Kotikäpälä lähti ikävä kyllä ensin Tampereelle: arvioitu paluuaika oli tiistai-ilta. Minä oitis Naamakirjaan hökeltämään, että työpuhelimesta tavoittaa tiistai-iltaan asti.
Vaan mitäs tapahtui tiistaiaamuna? Olin juuri saapunut töihin, kun taskutanssi alkoi taas. Sinnehän se työkänny oli jäänyt, yöpöydälle rokulipäivää pitämään.
Työkamu esitti tänään lounaspöydässä kiintoisan teorian: ehkä en halua ollakaan tavattavissa, ja unohdin puhelimet alitajuisen tahallisesti? Mene ja tiedä...
perjantai 27. marraskuuta 2009
sunnuntai 8. marraskuuta 2009
Projekti Odysseus
Aloitettiin V:n kanssa projetki, jonka nimi on James Joycen Odysseus. Luemme sitä toisillemme ääneen, tällä hetkellä tahti on n. 10 sivua päivässä. Etenee huomattavan paljon sujuvammin kuin yksinäinen kirjantahkonta, nimimerkillä olen aloittanut Odysseuksen(kin) ainakin viisi kertaa, ja joka kerta se pahus on ottanut minulta luulot pois. Mutta tällä kertaa meitä on kaksi selättämässä sitä, hähää!
Alkuinnostusta liekehtien kokosimme kokonaisen listan kirjoista, jotka voisimme ottaa käsittelyyn Odysseuksen jälkeen. Lista näyttää - hm - kunnianhimoiselta. Danten Jumalainen näytelmä, Heideggerin Oleminen ja aika, Kilven Alastalon salissa (niin, juuri se, jossa en myöskään ole päässyt puusta pitkälle...!), näin muutamia mainitakseni. Juuri sellaisia opuksia, jotka kiinnostavat, mutta joita ei vain ole saanut luettua.
Kirjan kuunteleminen ja ääneen lukeminen on ihan eri laji kuin itsekseen tavaaminen. Kuuntelemisesta tulee lapsuus mieleen. Äiti luki meille iltaisin ääneen kunnes kirjaimellisesti "putosi". Projekti Odysseuksessa harjoitamme kuitenkin toistaiseksi kohtuutta, ettei kummankaan tarvitse lukea/ kuunnella itseään uneen.
Ääneen lukeminen puolestaan palauttaa mieleen draaman riemun - kuinka tämä henkilö puhuu? Miten tämän asian voisi ilmaista äänen värillä tai puheen rytmillä?
Aijai, so good!
Alkuinnostusta liekehtien kokosimme kokonaisen listan kirjoista, jotka voisimme ottaa käsittelyyn Odysseuksen jälkeen. Lista näyttää - hm - kunnianhimoiselta. Danten Jumalainen näytelmä, Heideggerin Oleminen ja aika, Kilven Alastalon salissa (niin, juuri se, jossa en myöskään ole päässyt puusta pitkälle...!), näin muutamia mainitakseni. Juuri sellaisia opuksia, jotka kiinnostavat, mutta joita ei vain ole saanut luettua.
Kirjan kuunteleminen ja ääneen lukeminen on ihan eri laji kuin itsekseen tavaaminen. Kuuntelemisesta tulee lapsuus mieleen. Äiti luki meille iltaisin ääneen kunnes kirjaimellisesti "putosi". Projekti Odysseuksessa harjoitamme kuitenkin toistaiseksi kohtuutta, ettei kummankaan tarvitse lukea/ kuunnella itseään uneen.
Ääneen lukeminen puolestaan palauttaa mieleen draaman riemun - kuinka tämä henkilö puhuu? Miten tämän asian voisi ilmaista äänen värillä tai puheen rytmillä?
Aijai, so good!
lauantai 17. lokakuuta 2009
Tilu-lilu
Männä viikolla minulla oli samana päivänä kaksi asiakasta, jotka kesken opetustuokion vastasivat puhelimeensa. Minä siinä sitten leppeästi kiristelin hampaitani ja odottelin, että päästäisiin jatkamaan, oli nimittäin muitakin hommia jonoksi asti.
Kumpikin asiakkaista toki pyysi anteeksi ja taisi laittaa luurin jopa äänettömälle keskeytyksen jälkeen, ja minä tietysti hyvänä asiakaspalvelijana (?) nielin tilanteen ja hymyilin takaisin että eihän tässä mitään. Jäin kuitenkin miettimään mitä olisi tapahtunut, jos itse olisin kesken ohjaussession vastannut työpuhelimeeni tai alkanut naputella toiselle asiakkaalle viestiä. Eihän asiakaspalvelijalle tulisi moinen käytös mieleenkään...
Kaupan kassalla olen joskus todistanut tilannetta, jossa asiakas on paapattanut puhelimeen jotain toista asiaa ja samalla ilmeillyt kassalle, että pankkikortilta kiitos.
Minusta kännyköinti yhtä aikaa asiointitilanteissa on vain ja ainoastaan huonoa käytöstä. Ei kai tässä maailmassa mikään asia ole niin überkiireinen, ettei sen hoitaminen paria minuuttia jaksaisi odottaa? Vastailevatko ihmiset kohta jo lääkärin vastaanotollakin puhelimeen, että sori vaan, hoidan sen muistion ihan just kunhan toi lekuri nyt ensin tutkii mut, ei tässä mitään, syöpää vaan epäilevät.
Tämä taitaa olla vain yksi piirre tästä ajasta. Kommunikointi kaikenmoisten rakkineiden välityksellä menee todellisen kohtaamisen ohitse. Ja sitten ihmetellään että ihmiset voivat pahoin.
Kumpikin asiakkaista toki pyysi anteeksi ja taisi laittaa luurin jopa äänettömälle keskeytyksen jälkeen, ja minä tietysti hyvänä asiakaspalvelijana (?) nielin tilanteen ja hymyilin takaisin että eihän tässä mitään. Jäin kuitenkin miettimään mitä olisi tapahtunut, jos itse olisin kesken ohjaussession vastannut työpuhelimeeni tai alkanut naputella toiselle asiakkaalle viestiä. Eihän asiakaspalvelijalle tulisi moinen käytös mieleenkään...
Kaupan kassalla olen joskus todistanut tilannetta, jossa asiakas on paapattanut puhelimeen jotain toista asiaa ja samalla ilmeillyt kassalle, että pankkikortilta kiitos.
Minusta kännyköinti yhtä aikaa asiointitilanteissa on vain ja ainoastaan huonoa käytöstä. Ei kai tässä maailmassa mikään asia ole niin überkiireinen, ettei sen hoitaminen paria minuuttia jaksaisi odottaa? Vastailevatko ihmiset kohta jo lääkärin vastaanotollakin puhelimeen, että sori vaan, hoidan sen muistion ihan just kunhan toi lekuri nyt ensin tutkii mut, ei tässä mitään, syöpää vaan epäilevät.
Tämä taitaa olla vain yksi piirre tästä ajasta. Kommunikointi kaikenmoisten rakkineiden välityksellä menee todellisen kohtaamisen ohitse. Ja sitten ihmetellään että ihmiset voivat pahoin.
keskiviikko 7. lokakuuta 2009
Työmaamuutto, osa 3
Nyt on muutto tehty, kirjat ja lehdet hyllyssä, ja ovet avattu asiakkaille. Hallelujah! Loppujen lopuksi kaikki kääntyi parhain päin, vaikkakin mutkitellen. Pihassa tosin pyörii pari orpoa lavaa, lattiassa on reikiä, ja kyltitys on A4-tasolla, mutta päälinjat alkavat olla kunnossa toimistorutiineja myöten.
Vielä yksi muutto-ohje: Kun kaikki on kunnossa, pitäkää muuttoporukalle omat kakku- ja kahvikemut. Älkääkä säästelkö kiitoksia missään käänteessä. Älkääkä arvostelko tilapäisratkaisuja.
Vielä yksi muutto-ohje: Kun kaikki on kunnossa, pitäkää muuttoporukalle omat kakku- ja kahvikemut. Älkääkä säästelkö kiitoksia missään käänteessä. Älkääkä arvostelko tilapäisratkaisuja.
sunnuntai 20. syyskuuta 2009
Työmaamuuttoa, osa 2
Jos tosiaan päädytte muuttamaan työmaatanne, olkaa viisaampia kuin eräät.
1) Muuttovastaava.
Kaikenlaista tuskaa ja ahdistusta vähentää huomattavasti, jos muutolle on etukäteen nimetty yksi vastuuhenkilö, jolla on kaikki langat käsissään. Ao. henkilön ei tarvitse tehdä kaikkea itse, vaan hänellä on hyvä olla myös valta delegoida hommia. Ja tämä valta pitää tehdä kaikille tiettäväksi. Kyseisen henkilön virkatöitä voisi karsia/ delegoida muualle ainakin muutamaksi hektisimmäksi viikoksi. P-mäisin versio on se, että jonkun on vain otettava vastuu, kun se ei kenellekään muullekaan kelpaa. Tästä tulee turhaa närää ja kärinää.
2) Yhteistyö ja viestintä yksikköjen välillä.
Pyytäkää, että tietohallinnon pomo ja kiinteistöasioiden pomo nimeäisivät muutosta vastaavat tietohallinnon henkilön ja vahtimestarin, joihin tuo yksi muuttovastaava voi olla yhteydessä. Näin vältytään kymmeniltä puheluilta ja enminämitääntiedä ja eitäämullekuulu -kommenteilta. Ja hyvällä tuurilla saadaan kirjastoon hoidettua ajoissa ne tietokoneet, mitä sinne oli suunniteltu, ja oikeanlaiset muuttoautot oikeina päivinä oikeaan paikkaan.
3) Muuttopalaverit.
Pitäkää etukäteen riittävästi muuttopalavereita, joissa muuttovastaava johtaa puhetta. Ainakin joissakin palavereissa on hyvä olla mukana vahtimestarien ja tietohallinnon edustajat. Älkää kasatko liikaa asioita samaan palaveriin. Käykää palaverissa läpi vain ne asiat, jotka koskevat kaikkia palaveriin tulijoita. Jos on tarkoitus puhua pakkausjärjestyksestä ja muuttoaikataulusta vahtimestarien kanssa, älkää alkako mäkättää sossutilaan tulevista tarjottimista. Puheenjohtaja todella johtaa puhetta, eli estää turhiin lillukanvarsiin takertumisen.
4) Työnjako.
Työnjako on hyvä puhua auki. Se, joka selvittää kuka menee minäkin päivänä mihinkin tai millainen ohje hyllyttäjille tehdään, ei sillä sekunnilla ehdi raahaamaan lamppua laatikkoon, mutta ei siitä huolimatta suinkaan laiskottele.
5) Ymmärrystä, ymmärrystä, ymmärrystä.
Muutto on aina vähintään pieni stressi. Kaikkien pitäisi ottaa hommasta vastuu, ja yrittää pitää pahimmat mölyt mahassaan. Sen sijaan, että etsitään syyllisiä jonkun mentyä pieleen, pitäisi keskittyä ao. ongelman ratkaisuun.
Toisinkin voi tietysti tehdä, eli jättää vastuut jakamatta ja olla johtamatta koko hommaa. Siinä on vain se riski, ettei muuton jälkeen enää ole kukaan järjissään/ puheväleissä. Varsinkin jos asiaa ei pureta millään lailla.
1) Muuttovastaava.
Kaikenlaista tuskaa ja ahdistusta vähentää huomattavasti, jos muutolle on etukäteen nimetty yksi vastuuhenkilö, jolla on kaikki langat käsissään. Ao. henkilön ei tarvitse tehdä kaikkea itse, vaan hänellä on hyvä olla myös valta delegoida hommia. Ja tämä valta pitää tehdä kaikille tiettäväksi. Kyseisen henkilön virkatöitä voisi karsia/ delegoida muualle ainakin muutamaksi hektisimmäksi viikoksi. P-mäisin versio on se, että jonkun on vain otettava vastuu, kun se ei kenellekään muullekaan kelpaa. Tästä tulee turhaa närää ja kärinää.
2) Yhteistyö ja viestintä yksikköjen välillä.
Pyytäkää, että tietohallinnon pomo ja kiinteistöasioiden pomo nimeäisivät muutosta vastaavat tietohallinnon henkilön ja vahtimestarin, joihin tuo yksi muuttovastaava voi olla yhteydessä. Näin vältytään kymmeniltä puheluilta ja enminämitääntiedä ja eitäämullekuulu -kommenteilta. Ja hyvällä tuurilla saadaan kirjastoon hoidettua ajoissa ne tietokoneet, mitä sinne oli suunniteltu, ja oikeanlaiset muuttoautot oikeina päivinä oikeaan paikkaan.
3) Muuttopalaverit.
Pitäkää etukäteen riittävästi muuttopalavereita, joissa muuttovastaava johtaa puhetta. Ainakin joissakin palavereissa on hyvä olla mukana vahtimestarien ja tietohallinnon edustajat. Älkää kasatko liikaa asioita samaan palaveriin. Käykää palaverissa läpi vain ne asiat, jotka koskevat kaikkia palaveriin tulijoita. Jos on tarkoitus puhua pakkausjärjestyksestä ja muuttoaikataulusta vahtimestarien kanssa, älkää alkako mäkättää sossutilaan tulevista tarjottimista. Puheenjohtaja todella johtaa puhetta, eli estää turhiin lillukanvarsiin takertumisen.
4) Työnjako.
Työnjako on hyvä puhua auki. Se, joka selvittää kuka menee minäkin päivänä mihinkin tai millainen ohje hyllyttäjille tehdään, ei sillä sekunnilla ehdi raahaamaan lamppua laatikkoon, mutta ei siitä huolimatta suinkaan laiskottele.
5) Ymmärrystä, ymmärrystä, ymmärrystä.
Muutto on aina vähintään pieni stressi. Kaikkien pitäisi ottaa hommasta vastuu, ja yrittää pitää pahimmat mölyt mahassaan. Sen sijaan, että etsitään syyllisiä jonkun mentyä pieleen, pitäisi keskittyä ao. ongelman ratkaisuun.
Toisinkin voi tietysti tehdä, eli jättää vastuut jakamatta ja olla johtamatta koko hommaa. Siinä on vain se riski, ettei muuton jälkeen enää ole kukaan järjissään/ puheväleissä. Varsinkin jos asiaa ei pureta millään lailla.
tiistai 8. syyskuuta 2009
Työmaamuuttoa, osa 1
Älkää vain koskaan joutuko muuttamaan kolmea kirjastoa yhteen tilaan! 30 000 opusta, x vuosikertaa lehtiä ynnä erinäinen pino muuta roinaa pitäisi pakata ja purkaa parissa viikossa.
Pakkausta ei ole vielä edes aloitettu, mutta säätäminen menee pian jo ylikierroksilla. Hyvin suunniteltu = puoliksi tehty? Tjaa-a. Tässä tapauksessa yhtälö on pikemminkin paljon suunniteltu = mitään ei ole tehty. Tai no, kaikenlaista pohjustavaa on kyllä hommattu kuin viimeistä päivää, esim. mittailtu ovien leveyksiä, tilattu muuttolaatikoita, roikuttu tietohallinnon lahkeissa ja hihansuissa (onko meille edes tilattu mitään koneita sinne kirjastoon, hei??), hankittu varustusta omaa sossutilaamme varten (kukas muu ne kaupasta valkkaisi kuin me itse...), ja tietysti on pähkäilty pakkaus- ja purkujärjestyksiä ynnä hyllylogiikkaa, laskettu hyllymetrejä, mietitty kalustusta ja luoja ties mitä verhojen väritystä.
Erinäisten perhosvaikutusten vuoksi muuttoajankohtakin on paras mahdollinen, eli lukukauden alku, jolloin on x muutakin duunia pöydänkulmalla. Muuttohan hoituu näin kätevästi kirjaston porukalla otona, muutaman opiskelijaorjan ja vahtimestarien avustamana.
Mutta ei älinä auta. Näemmä.
Pakkausta ei ole vielä edes aloitettu, mutta säätäminen menee pian jo ylikierroksilla. Hyvin suunniteltu = puoliksi tehty? Tjaa-a. Tässä tapauksessa yhtälö on pikemminkin paljon suunniteltu = mitään ei ole tehty. Tai no, kaikenlaista pohjustavaa on kyllä hommattu kuin viimeistä päivää, esim. mittailtu ovien leveyksiä, tilattu muuttolaatikoita, roikuttu tietohallinnon lahkeissa ja hihansuissa (onko meille edes tilattu mitään koneita sinne kirjastoon, hei??), hankittu varustusta omaa sossutilaamme varten (kukas muu ne kaupasta valkkaisi kuin me itse...), ja tietysti on pähkäilty pakkaus- ja purkujärjestyksiä ynnä hyllylogiikkaa, laskettu hyllymetrejä, mietitty kalustusta ja luoja ties mitä verhojen väritystä.
Erinäisten perhosvaikutusten vuoksi muuttoajankohtakin on paras mahdollinen, eli lukukauden alku, jolloin on x muutakin duunia pöydänkulmalla. Muuttohan hoituu näin kätevästi kirjaston porukalla otona, muutaman opiskelijaorjan ja vahtimestarien avustamana.
Mutta ei älinä auta. Näemmä.
maanantai 24. elokuuta 2009
Näin on ja näin pysyy
Vanhat tavat jököttävät syvemmällä kuin voikukka nurmessa, Mikä Taas Kerran On Todistettu.
Esimerkki toimistosta X: Eräästä lomakkeesta oli poistettu yksi tarpeettomana pidetty kohta. Heti kun uudet lomakkeet tulivat käyttöön, tuli työntekijä Nimetön luokseni kerrassaan pöyristyneenä. MISSÄ on tuo kadonnut lomakkeen kohta? Minä siihen, että mihinkäs sitä kadonneen kohdan tietoa oikeastaan tarvittiin? Työntekijä Nimetön tuijotti minua silmät lautasina. En minä tiedä, mutta kun se on siinä aina ollut, oli vastaus.
Kuinkahan paljon turhaa työtä ja älyttömyyttä ihmiset (minä mukaan lukien) tekevätkään vain sen nimissä, että näin on aina tehty?
Esimerkki toimistosta X: Eräästä lomakkeesta oli poistettu yksi tarpeettomana pidetty kohta. Heti kun uudet lomakkeet tulivat käyttöön, tuli työntekijä Nimetön luokseni kerrassaan pöyristyneenä. MISSÄ on tuo kadonnut lomakkeen kohta? Minä siihen, että mihinkäs sitä kadonneen kohdan tietoa oikeastaan tarvittiin? Työntekijä Nimetön tuijotti minua silmät lautasina. En minä tiedä, mutta kun se on siinä aina ollut, oli vastaus.
Kuinkahan paljon turhaa työtä ja älyttömyyttä ihmiset (minä mukaan lukien) tekevätkään vain sen nimissä, että näin on aina tehty?
torstai 20. elokuuta 2009
elin tie
Työmaan printteri äityi kaunopuheiseksi. Otsikot olivat paikoillaan, mutta leipätekstin kirjaimista masiina massutteli puolet kitaansa. Lopputulos oli sen verran hersyvä, etten mennyt potkimaan rakkinetta korjauskuntoon. Tässä muutama rivi:
saat o oolettaa
os l t rto tieto annasta oo lesta t s. ir an arti elin tie ot tta et lin i
o ote stiin, niin... l l
arvitaan o
eht v t o l t soh el ittain - ala t soh eet a erissa s ostiosoite
a sano en h ist inen
si ha sana ei aina riit vaa aan aihetta a sano a voi h ist , a
oole ani aatio
saat o oolettaa
os l t rto tieto annasta oo lesta t s. ir an arti elin tie ot tta et lin i
o ote stiin, niin... l l
arvitaan o
eht v t o l t soh el ittain - ala t soh eet a erissa s ostiosoite
a sano en h ist inen
si ha sana ei aina riit vaa aan aihetta a sano a voi h ist , a
oole ani aatio
keskiviikko 12. elokuuta 2009
Eloa
Viime aikoina on Ieva harrastanut elämistä oikeassa maailmassa. Ihanainen elokuu on innoittanut muun muassa mustikkajahtiin ja herukkaurakointiin. Lopputulos: piti hommata pakastin. Pakkaseen on päätynyt myös nivaska papuja työystävä Loukun puutarhasta. Ja pullia anoppilasta. Ja kohta saadaan lisää herukoita serkkulasta. Ja vielä puolukoita jajajajajaja... Elonkorjuuaika, achhhhh!
Koin taannoin äkillisen Tartto-kaipuun. Vähältä piti, etten tilannut menolippua saman tien. Joinakin aikoina on elänyt jotenkin enemmän. Tiiviisti. Lyhyessä ajassa kokee niin paljon, ettei samaan intensiteettiin pääse hiljaisempina aikoina tyyliin viidessä vuodessakaan... No jaa, tämä oli aika tyypillinen nostalgiatrippi, joka hiipui hetken kuluttua. Elo se on täälläkin.
Koin taannoin äkillisen Tartto-kaipuun. Vähältä piti, etten tilannut menolippua saman tien. Joinakin aikoina on elänyt jotenkin enemmän. Tiiviisti. Lyhyessä ajassa kokee niin paljon, ettei samaan intensiteettiin pääse hiljaisempina aikoina tyyliin viidessä vuodessakaan... No jaa, tämä oli aika tyypillinen nostalgiatrippi, joka hiipui hetken kuluttua. Elo se on täälläkin.
perjantai 17. heinäkuuta 2009
Sammakonlehtiä
Olen nettipaastonnut melkein kolme viikkoa viimeisen kuukauden aikana muutamia naamakirjaan lipsahteluja lukuunottamatta. Poissaolo verkosta on ollut aika ihanaa, vaikka netissä välillä onkin viihtyisää.
Reaalimaailmassa vaelsin Norjassa (ja seisoin päälläni tunturissa), olin siskoni kaasona, tapasin sukulaisia, lauloin Piippolan vaarilla oli taloa ja söin lettuja mökillä kaatosateessa (ja kävin soutelemassa, ja siskontyttö näki taas sammakonlehtiä eli ulpukanlehtiä), juttelin kouluaikojeni hyvän ystävän kanssa, jota en ollut nähnyt - öö - seitsemään vuoteen (!) , pesin mattoja, harvensin porkkanapenkin, ajoin ruohoa, kävin iltauinnilla, säilöin mansikoita ja joogasin.
Jaksaisin tällaista elämää helposti vielä toisetkin neljä viikkoa.
Aikaiset aamuherätykset ovat muuten mahtavia. Päivä tuntuu niiiiiiiiiin pitkältä, kun kello soi viideltä. Ja kaupunki on fantastisen hiljainen, kun siellä tallailee puoli kuuden tienoolla. Suosittelen.
Reaalimaailmassa vaelsin Norjassa (ja seisoin päälläni tunturissa), olin siskoni kaasona, tapasin sukulaisia, lauloin Piippolan vaarilla oli taloa ja söin lettuja mökillä kaatosateessa (ja kävin soutelemassa, ja siskontyttö näki taas sammakonlehtiä eli ulpukanlehtiä), juttelin kouluaikojeni hyvän ystävän kanssa, jota en ollut nähnyt - öö - seitsemään vuoteen (!) , pesin mattoja, harvensin porkkanapenkin, ajoin ruohoa, kävin iltauinnilla, säilöin mansikoita ja joogasin.
Jaksaisin tällaista elämää helposti vielä toisetkin neljä viikkoa.
Aikaiset aamuherätykset ovat muuten mahtavia. Päivä tuntuu niiiiiiiiiin pitkältä, kun kello soi viideltä. Ja kaupunki on fantastisen hiljainen, kun siellä tallailee puoli kuuden tienoolla. Suosittelen.
torstai 23. huhtikuuta 2009
Kantrikaupunki
Valaistuin tänään kansalaisopiston kevätnäytöksessä: kotikaupunkini on kantrikaupunki. Noin tunnin kestävässä juhlassa koikkelehti peräti kolme kantriryhmää, toinen toistaan vakavammin naamoin ja jäykemmin ylävartaloin. Vain bootsit vispasivat vimmatusti. Ja hapsuliivien hapsut. Tömp-tö-tömp, huis-huis.
Välillä joku vähän sotkeutui rytmistä, mutta pokka ei silloinkaan pettänyt. Korkeintaan kasvolihas vähän kavalsi, että perhana. Ristiriita hilpeän hillbilly-musiikin ja stetsonien varjostamien kivikasvojen välillä ei olisi voinut olla villimpi.
Se joka on saluunassa ensimmäisen kerran keksinyt alkaa hypätä kantria, on ollut aika veijari. Miksi ihmeessä juuri tällainen tanssi? Siksikö, että kädet on täytynyt pitää ns. laukaisuvalmiina koko ajan? Vai siksi, ettei kolpakon pitely turhaan häiriintyisi? Vai ovatko kantrin juuret siinä luckylukemaisessa uhkailuperinteessä, jossa arkajalkaa tanssitetaan ampumalla sitä kinttuihin?
Oli historian laita miten oli, niin se seikka kyllä askarruttaa, miksi moinen tanssaus on näillä kulmilla nykyisin niin suosiossa. Ehkä tuollainen viileä meininki, jossa vain kinttu vähän vipattaa, on yleisesti sopiva harraste paikallisjäyhäilijöille? Mene ja tiedä...
Välillä joku vähän sotkeutui rytmistä, mutta pokka ei silloinkaan pettänyt. Korkeintaan kasvolihas vähän kavalsi, että perhana. Ristiriita hilpeän hillbilly-musiikin ja stetsonien varjostamien kivikasvojen välillä ei olisi voinut olla villimpi.
Se joka on saluunassa ensimmäisen kerran keksinyt alkaa hypätä kantria, on ollut aika veijari. Miksi ihmeessä juuri tällainen tanssi? Siksikö, että kädet on täytynyt pitää ns. laukaisuvalmiina koko ajan? Vai siksi, ettei kolpakon pitely turhaan häiriintyisi? Vai ovatko kantrin juuret siinä luckylukemaisessa uhkailuperinteessä, jossa arkajalkaa tanssitetaan ampumalla sitä kinttuihin?
Oli historian laita miten oli, niin se seikka kyllä askarruttaa, miksi moinen tanssaus on näillä kulmilla nykyisin niin suosiossa. Ehkä tuollainen viileä meininki, jossa vain kinttu vähän vipattaa, on yleisesti sopiva harraste paikallisjäyhäilijöille? Mene ja tiedä...
tiistai 21. huhtikuuta 2009
tiistai 31. maaliskuuta 2009
Hajanaista
Aurinko paistaa NIIN keväisesti, että on pakko avata ikkuna. Tahtoo ulos täältä kopista! Hetinyt!
Lukaisin Remeksen loppuun vikkelästi: pisteet kotiin juonenkuljetuksesta, vaikka edellistekstissä tulikin herran tyyliä roimaistuakin. Mä kielinatsi oon... heitän kirjan lepikkoon... (Kielinatsius ei luonnollisestikaan ulotu omiin blogiteksteihin, heh)
Viikonloppuna karjaistaan Mozartin Kruunajaismessu. Neljä solistia, sata kuorolaista ynnä orkesteri. Esiintymispaikassa on skitso akustiikka. Parhaiten kuuluu takana laulavan kailotus, omaa ääntä tuskin kuulee, kokonaisuudesta puhumattakaan. Ohjaaja on hauska tapaus, imitoi soittimia ja kuoroa osoittaessaan vikapaikat. "Eieieiei, ei glooriA *koiramaisesti räyhähtäen*, vaan glOOria *valaistuneesti heiluen*" "Viulut, ei tattadatattatadataa, vaan tadatattadataa... !"
Tässä taannoin olin puupiirroskurssilla. Ihan loistavaa toimintaa! Puulaatan niperrys korutaltoilla kävi myös urheilusta. Ja vedostus oli joka kerta yhtä jännittävää... Miten värit toimivat yhteen? Onko kaiverrusjälki tarpeeksi syvää? Mihin kohtaan tällä kertaa jäi jämiä? Ei kai lastuja joutunut paperin ja laatan väliin? Ja niin edelleen! Eniten jäi keljuttamaan se, että parhaiten onnistuneesta työstä ehdin tehdä vain kolme vedosta.
Lukaisin Remeksen loppuun vikkelästi: pisteet kotiin juonenkuljetuksesta, vaikka edellistekstissä tulikin herran tyyliä roimaistuakin. Mä kielinatsi oon... heitän kirjan lepikkoon... (Kielinatsius ei luonnollisestikaan ulotu omiin blogiteksteihin, heh)
Viikonloppuna karjaistaan Mozartin Kruunajaismessu. Neljä solistia, sata kuorolaista ynnä orkesteri. Esiintymispaikassa on skitso akustiikka. Parhaiten kuuluu takana laulavan kailotus, omaa ääntä tuskin kuulee, kokonaisuudesta puhumattakaan. Ohjaaja on hauska tapaus, imitoi soittimia ja kuoroa osoittaessaan vikapaikat. "Eieieiei, ei glooriA *koiramaisesti räyhähtäen*, vaan glOOria *valaistuneesti heiluen*" "Viulut, ei tattadatattatadataa, vaan tadatattadataa... !"
Tässä taannoin olin puupiirroskurssilla. Ihan loistavaa toimintaa! Puulaatan niperrys korutaltoilla kävi myös urheilusta. Ja vedostus oli joka kerta yhtä jännittävää... Miten värit toimivat yhteen? Onko kaiverrusjälki tarpeeksi syvää? Mihin kohtaan tällä kertaa jäi jämiä? Ei kai lastuja joutunut paperin ja laatan väliin? Ja niin edelleen! Eniten jäi keljuttamaan se, että parhaiten onnistuneesta työstä ehdin tehdä vain kolme vedosta.
perjantai 20. maaliskuuta 2009
Remestä lukemassa
"Kaukaa kantautui katusoittajan alakuloinen hanuri."
"Sinäkö päätät, mitä Uusi Aamu tekee? Jacob tiuskaisi soihtujen valossa. Hän oli kasvisruuan solakoittama, kiharahiuksinen mies."
Remeshän on hervoton humoristi. Ainakin meikämuija nauroi itsensä tärviölle näiden kuninkaallisten lauseiden kohdalla. Ehkä minulla on huumorivipu vähän vinkurassa. Joka tapauksessa johtopäätökseni sivulla 60 on se, että nämä hra R:n kirjat ovat miehille räätälöityjä norarobertseja. Vetävää, viihdyttävää, vetelää. Kuten norarobertseilla (tai daniellesteeleilla, tai catherinecooksoneilla), näilläkin on varmasti omat hyvät puolensa... Ehkä on liian aikaista tuomita ensimmäisen kirjan ensimmäisen kolmanneksen perusteella? Tai ehkä nämä eivät vain kolahda minuun. Ikinä. We'll see...
"Sinäkö päätät, mitä Uusi Aamu tekee? Jacob tiuskaisi soihtujen valossa. Hän oli kasvisruuan solakoittama, kiharahiuksinen mies."
Remeshän on hervoton humoristi. Ainakin meikämuija nauroi itsensä tärviölle näiden kuninkaallisten lauseiden kohdalla. Ehkä minulla on huumorivipu vähän vinkurassa. Joka tapauksessa johtopäätökseni sivulla 60 on se, että nämä hra R:n kirjat ovat miehille räätälöityjä norarobertseja. Vetävää, viihdyttävää, vetelää. Kuten norarobertseilla (tai daniellesteeleilla, tai catherinecooksoneilla), näilläkin on varmasti omat hyvät puolensa... Ehkä on liian aikaista tuomita ensimmäisen kirjan ensimmäisen kolmanneksen perusteella? Tai ehkä nämä eivät vain kolahda minuun. Ikinä. We'll see...
torstai 12. maaliskuuta 2009
Tietoduunarin normipäivä
Olenpa joskus kuullut ihmetyksiä siitä, mitä oikein työkseni teen (sen lisäksi että roikun FB:ssä, hah). Informaatikko ei kieltämättä ole mikään maailmojaselittelevä ammattinimike. Yritänpä tässä nyt sitten kuvailla vähän mitä olen tällä viikolla joinakin päivinä tehnyt.
Päivä 1: Aamulla käyn läpi sähköpostin. Yksi asiakas kyselee mistä löytäisi tietoa yrityksen graafisesta ilmeestä opinnäytetyötään varten. Asiakas on Turussa, joten neuvon häntä sähköpostitse niin hyvin kuin taidan. Kirjaan ylös muutaman esitetekstikommentin, ja meilailen sinne sun tänne esitteen kääntämisestä ja maksupolitiikasta (esitettä on tekemässä neljä eri toimijaa). Yhdeksän maissa siirryn pomon huoneeseen valmistautumaan videoneuvotteluun, aiheena aineiston kilpailutus, joka tehdään yhteistyössä kolmen organisaation kesken. Hankintalain muutoksen takia kilpailutuksessa on ollut vähän tavallista enemmän säätämistä. Olen viettänyt edellisviikolla ja edellispäivänä kiintoisia hetkiä hankintalain ynnä julkisia hankintoja setvivän 500-sivuisen opuksen kanssa. Neuvottelu kestää noin tunnin. Sotken lumipyryssä pyörällä toiseen yksikköön muutaman kilometrin päähän kuullakseni, että opetustuntini englanninkieliselle ryhmälle onkin peruttu. Selvitän ryhmälle uuden ajan. Poljen takaisin edelliseen yksikköön. Neuvottelussa korjailtu tarjouspyyntö on tullut kommentoitavaksi, luen taas lakikirjaa suurennuslasin kanssa. Saan viestin uudesta e-kirja-aineistosta, ja kyselen sen testikäytöstä lisäopastusta. Tappelen kopiokoneen kanssa, mutta saan kuin saankin kopioitua seuraavan päivän oppimateriaalit.
Päivä 2: Aamuisen sähköpostirumban jälkeen laukkaan esittelemään lakitiedonlähteitä englanninkieliselle ryhmälle. Tarjouspyynnön työstäminen jatkuu, ja sähköpostia pukkaa. Saan mainostoimistolta yksikkö X:n nettisivuehdotuksen (se samainen 4 organisaation yhteinen). Kommentoin sitä, ja saan pian korjatun version, jonka lähetän edelleen kommentoitavaksi. Muistutan yksikkö X:n työntekijää, että lähettäisi minulle työvuorotoiveensa huhtikuuta varten, sillä vuorolistan pitää olla viikon loppuun mennessä valmis. Setvin ja tarkastan yhden oudon laskun. Opetan kahdelle englanninkieliselle ryhmälle tiedonhakua, molemmille 2 oppituntia. Ekan ryhmän kohdalla koulun sivut ovat nurin, ja joudun keksimään kikka kuutosia, että pääsemme tietokantoihin. Opiskelijaparoille taisi tulla kuva, että tiedonhaku on jotenkin h...vetillisen hankalaa... Toisen ryhmän kanssa homma toimii suht hyvin. Viimeisen opetuksen jälkeen sähköposteilen vielä hetken. Yritän sopia asiakkaan kanssa neuvonta-aikaa.
Päivä 3: Sähköpostia taas. Setvin erään lehden näköispainoksen tunnusoikeuksia. Kasaan englanninkieliselle ryhmälle korvaavaa tehtävää kirjastoinfosta. Saan taas tietokantasähköpostia joltakin tyypiltä X, mutta jätän asian toistaiseksi. Kaivan tiedostoistani tämänpäiväisen opetuksen hakudemot. Järjestän kaikki osallistuja- ja tehtäväkarhuamislistat, ne ovat pahasti sekaisin. Käyn opettamassa mediakulttuurikurssin yhteydessä tiedonhaun perusteita. Pikaisen lounaan jälkeen tapaan tietokantaesittelijän. Vaikuttaa ihan lupaavalta, mutta rahaa ei taida tänä vuonna olla. Tappelen loppupäivän yksikkö X:n työvuorolistan kanssa: pitäisi sovittaa vuorot 3 organisaatiota edustaville henkilöille. 2 organisaatiota tekee 5,5 h viikossa, toisella on kaksi ja toisella yksi päivystäjää, ja kolmas organisaatio tekee loput vuorot kahden päivystäjän voimin. Vuorot pitää tietysti jakaa tasapuolisesti, ja huomioida kaikkien lomat yms. Lähetän listan ja toivon ettei mikään ole kovin hullusti. Ja heti tulee kommentti, että jossakin on virhe. Ngjääh. Lähetän korvaavat tehtävät opiskelijalle, joka ei pääse loppuviikosta tunneille, ja neuvon etäkäyttöä toiselle opiskelijalle sähköpostitse.
Päivä 1: Aamulla käyn läpi sähköpostin. Yksi asiakas kyselee mistä löytäisi tietoa yrityksen graafisesta ilmeestä opinnäytetyötään varten. Asiakas on Turussa, joten neuvon häntä sähköpostitse niin hyvin kuin taidan. Kirjaan ylös muutaman esitetekstikommentin, ja meilailen sinne sun tänne esitteen kääntämisestä ja maksupolitiikasta (esitettä on tekemässä neljä eri toimijaa). Yhdeksän maissa siirryn pomon huoneeseen valmistautumaan videoneuvotteluun, aiheena aineiston kilpailutus, joka tehdään yhteistyössä kolmen organisaation kesken. Hankintalain muutoksen takia kilpailutuksessa on ollut vähän tavallista enemmän säätämistä. Olen viettänyt edellisviikolla ja edellispäivänä kiintoisia hetkiä hankintalain ynnä julkisia hankintoja setvivän 500-sivuisen opuksen kanssa. Neuvottelu kestää noin tunnin. Sotken lumipyryssä pyörällä toiseen yksikköön muutaman kilometrin päähän kuullakseni, että opetustuntini englanninkieliselle ryhmälle onkin peruttu. Selvitän ryhmälle uuden ajan. Poljen takaisin edelliseen yksikköön. Neuvottelussa korjailtu tarjouspyyntö on tullut kommentoitavaksi, luen taas lakikirjaa suurennuslasin kanssa. Saan viestin uudesta e-kirja-aineistosta, ja kyselen sen testikäytöstä lisäopastusta. Tappelen kopiokoneen kanssa, mutta saan kuin saankin kopioitua seuraavan päivän oppimateriaalit.
Päivä 2: Aamuisen sähköpostirumban jälkeen laukkaan esittelemään lakitiedonlähteitä englanninkieliselle ryhmälle. Tarjouspyynnön työstäminen jatkuu, ja sähköpostia pukkaa. Saan mainostoimistolta yksikkö X:n nettisivuehdotuksen (se samainen 4 organisaation yhteinen). Kommentoin sitä, ja saan pian korjatun version, jonka lähetän edelleen kommentoitavaksi. Muistutan yksikkö X:n työntekijää, että lähettäisi minulle työvuorotoiveensa huhtikuuta varten, sillä vuorolistan pitää olla viikon loppuun mennessä valmis. Setvin ja tarkastan yhden oudon laskun. Opetan kahdelle englanninkieliselle ryhmälle tiedonhakua, molemmille 2 oppituntia. Ekan ryhmän kohdalla koulun sivut ovat nurin, ja joudun keksimään kikka kuutosia, että pääsemme tietokantoihin. Opiskelijaparoille taisi tulla kuva, että tiedonhaku on jotenkin h...vetillisen hankalaa... Toisen ryhmän kanssa homma toimii suht hyvin. Viimeisen opetuksen jälkeen sähköposteilen vielä hetken. Yritän sopia asiakkaan kanssa neuvonta-aikaa.
Päivä 3: Sähköpostia taas. Setvin erään lehden näköispainoksen tunnusoikeuksia. Kasaan englanninkieliselle ryhmälle korvaavaa tehtävää kirjastoinfosta. Saan taas tietokantasähköpostia joltakin tyypiltä X, mutta jätän asian toistaiseksi. Kaivan tiedostoistani tämänpäiväisen opetuksen hakudemot. Järjestän kaikki osallistuja- ja tehtäväkarhuamislistat, ne ovat pahasti sekaisin. Käyn opettamassa mediakulttuurikurssin yhteydessä tiedonhaun perusteita. Pikaisen lounaan jälkeen tapaan tietokantaesittelijän. Vaikuttaa ihan lupaavalta, mutta rahaa ei taida tänä vuonna olla. Tappelen loppupäivän yksikkö X:n työvuorolistan kanssa: pitäisi sovittaa vuorot 3 organisaatiota edustaville henkilöille. 2 organisaatiota tekee 5,5 h viikossa, toisella on kaksi ja toisella yksi päivystäjää, ja kolmas organisaatio tekee loput vuorot kahden päivystäjän voimin. Vuorot pitää tietysti jakaa tasapuolisesti, ja huomioida kaikkien lomat yms. Lähetän listan ja toivon ettei mikään ole kovin hullusti. Ja heti tulee kommentti, että jossakin on virhe. Ngjääh. Lähetän korvaavat tehtävät opiskelijalle, joka ei pääse loppuviikosta tunneille, ja neuvon etäkäyttöä toiselle opiskelijalle sähköpostitse.
tiistai 24. helmikuuta 2009
Junassa
Tytär: Äiti hei, mennään joskus laivaileen, eiku siis risteileen.
Äiti: (innostuneena) Vaikka Tallinnaan?
T: Eiku ei just sinne. Vaik Ruotsiin. Mä en oo mikään rasisti tai silleen, mutta ne on kaikki siellä Tallinnassa epämiellyttäviä rosvoja.
(Hiljaisuus.)
T: Heei, eiku mennään Pietariin! Eiku Pietarihan on niinku Virossa.
Ä: Pietari on Venäjällä.
T: Eihän ole, Tallinnahan on Venäjällä.
Ä: Eikun Tallinna on Virossa.
T: Ei varmana oo Tallinna Virossa!
(Hiljaisuus.)
***
(Äiti ja lapset pelaavat korttia lähijunassa)
Lapsi1: Miks sie jaat mulle aina huonot kortit?
Äiti: Siks kun mä jaan itselleni kaikki hyvät.
Lapsi2: Mulla on äiti tosi hyvät kortit.
Lapsi3: No miksi sinä et pistä niitä?
Lapsi4: Äiti mä en haluu istuu tässä!
(Peli jatkuu hetken aikaa.)
Ä: Hei, hei oikeesti. Ei saa lyödä!
L2: Kaisa ei saa kurkkia!
Ä: Mutta ei se oikeuta lyömään. Kaisa istu alas!
(Naurua. Peli jatkuu.)
***
Salakuuntelu on parasta.
Äiti: (innostuneena) Vaikka Tallinnaan?
T: Eiku ei just sinne. Vaik Ruotsiin. Mä en oo mikään rasisti tai silleen, mutta ne on kaikki siellä Tallinnassa epämiellyttäviä rosvoja.
(Hiljaisuus.)
T: Heei, eiku mennään Pietariin! Eiku Pietarihan on niinku Virossa.
Ä: Pietari on Venäjällä.
T: Eihän ole, Tallinnahan on Venäjällä.
Ä: Eikun Tallinna on Virossa.
T: Ei varmana oo Tallinna Virossa!
(Hiljaisuus.)
***
(Äiti ja lapset pelaavat korttia lähijunassa)
Lapsi1: Miks sie jaat mulle aina huonot kortit?
Äiti: Siks kun mä jaan itselleni kaikki hyvät.
Lapsi2: Mulla on äiti tosi hyvät kortit.
Lapsi3: No miksi sinä et pistä niitä?
Lapsi4: Äiti mä en haluu istuu tässä!
(Peli jatkuu hetken aikaa.)
Ä: Hei, hei oikeesti. Ei saa lyödä!
L2: Kaisa ei saa kurkkia!
Ä: Mutta ei se oikeuta lyömään. Kaisa istu alas!
(Naurua. Peli jatkuu.)
***
Salakuuntelu on parasta.
keskiviikko 18. helmikuuta 2009
Työ ynnä eritteet
Ennen muinoin raatoi työmies pellollaan hiki niskassa, tai jos oikein tiukaksi meni, jopa niska limassa. Vaan mitä tekee nykyinen valkokaulustyöläinen? Mihin hänellä hiki kihoaa, tai lima? Aivoihin?
torstai 12. helmikuuta 2009
Några ord
Du sökte en blomma
och fann en frukt.
Du sökte en källa
och fann ett hav.
Du sökte en kvinna
och fann en själ -
du är besviken.
- Edith Södergran
och fann en frukt.
Du sökte en källa
och fann ett hav.
Du sökte en kvinna
och fann en själ -
du är besviken.
- Edith Södergran
perjantai 6. helmikuuta 2009
Viime viikkoina
1. Olen havainnut, että leivänteko vaatii habaa (ja pitkää pinnaa)
2. Olen haeskellut tietoa muun muassa muoveista, kieliteknologiasta ja perheen elinkaaresta
3. Olen lukaissut Taru sormusten herrasta ja intoutunut lukemaan Harry Potteria
4. Olen ollut listojen vanki: ostoslistoja, työlistoja, muistilistoja, Facebook-listoja... Ja siksi varmaan teen tästäkin nyt listaa, damn it!
5. Olen laulaa loilotellut ainakin CMX:ää, Maija Vilkkumaata ja Mozartia
6. Olen muuttunut taas brunetimmaksi
7. Olen ihastellut talvea
8. Olen miettinyt alanvaihtoa
9. Olen viettänyt liikaa aikaa netissä
2. Olen haeskellut tietoa muun muassa muoveista, kieliteknologiasta ja perheen elinkaaresta
3. Olen lukaissut Taru sormusten herrasta ja intoutunut lukemaan Harry Potteria
4. Olen ollut listojen vanki: ostoslistoja, työlistoja, muistilistoja, Facebook-listoja... Ja siksi varmaan teen tästäkin nyt listaa, damn it!
5. Olen laulaa loilotellut ainakin CMX:ää, Maija Vilkkumaata ja Mozartia
6. Olen muuttunut taas brunetimmaksi
7. Olen ihastellut talvea
8. Olen miettinyt alanvaihtoa
9. Olen viettänyt liikaa aikaa netissä
tiistai 13. tammikuuta 2009
Pyssy tyynyllä
Tässä iltana muutamana oli siskokulta huomannut 4-vuotiaan tyttärellään merkillisen unikaverin - leikkipyssyn. Aseelle oli looginen selityskin. Tytär pelkäsi "nisuja" (eli susia), ja milläs niitä muulla torjutaan kuin muovipistoolilla. Joitakin aikoja myöhemmin tyttö selitti, ettei hän enää niitä susia pelkää. Oli kuulemma käynyt paukuttelemassa ne kaikki hengiltä kotitalon takametsässä.
Onnistuisikohan vastaava aikuisellakin? Kehittäisi kauhistuksilleen olomuodon, ja mäiskisi ne sitten pois päiväjärjestyksestä. Mutta onko aseella huitominen toisaalta psykologisesti kovin rakentava tapa käsitellä pelkojaan - vaikka kyseessä olisikin lelu?
Onnistuisikohan vastaava aikuisellakin? Kehittäisi kauhistuksilleen olomuodon, ja mäiskisi ne sitten pois päiväjärjestyksestä. Mutta onko aseella huitominen toisaalta psykologisesti kovin rakentava tapa käsitellä pelkojaan - vaikka kyseessä olisikin lelu?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)