Kännyköintiä

Kämmäilin alkuviikosta kännyköineni oikein olan takaa. Ensin jäi kotiluuri pyhänä Helsinkiin. Esitin Pitäjänmäen asemalla tahattoman taskukäpälöintitanssin (you know: kädet harovat rytmikkäästi kaikkia mahdollisia taskuja vuorotellen, ta-tam - voieityhjää - ta-tam - voieityhjää, silmissä hivenen lasittunut kauhunkatse)

Pasilassa vaeltelin ympäriinsä hermokimppuna etsimässä puhelinmahdollisuutta vain havaitakseni, että "yleisöpuhelimet" ovat muinaishistoriaa. Kioskin täti käski mennä kysymään vartijoilta saisinko soittaa (kioskin puhelinta ei tietenkään voinut lainata tällaiselle epäilyttävälle naiseläjälle!) Onneksi muuan nuori neito luovutti luurinsa lainaan ilomielin, eikä meinannut huolia tyrkyttämääni euron kolikkoakaan, vaikka soitin 2 kertaa numerotiedusteluunkin, jotta sain lopulta kiinni M:n, joka oli juuri antanut puhelimeni V:lle, joka onneksi oli vielä Pitskussa.

Kotikäpälä lähti ikävä kyllä ensin Tampereelle: arvioitu paluuaika oli tiistai-ilta. Minä oitis Naamakirjaan hökeltämään, että työpuhelimesta tavoittaa tiistai-iltaan asti.

Vaan mitäs tapahtui tiistaiaamuna? Olin juuri saapunut töihin, kun taskutanssi alkoi taas. Sinnehän se työkänny oli jäänyt, yöpöydälle rokulipäivää pitämään.

Työkamu esitti tänään lounaspöydässä kiintoisan teorian: ehkä en halua ollakaan tavattavissa, ja unohdin puhelimet alitajuisen tahallisesti? Mene ja tiedä...