Kantrikaupunki

Valaistuin tänään kansalaisopiston kevätnäytöksessä: kotikaupunkini on kantrikaupunki. Noin tunnin kestävässä juhlassa koikkelehti peräti kolme kantriryhmää, toinen toistaan vakavammin naamoin ja jäykemmin ylävartaloin. Vain bootsit vispasivat vimmatusti. Ja hapsuliivien hapsut. Tömp-tö-tömp, huis-huis.

Välillä joku vähän sotkeutui rytmistä, mutta pokka ei silloinkaan pettänyt. Korkeintaan kasvolihas vähän kavalsi, että perhana. Ristiriita hilpeän hillbilly-musiikin ja stetsonien varjostamien kivikasvojen välillä ei olisi voinut olla villimpi.

Se joka on saluunassa ensimmäisen kerran keksinyt alkaa hypätä kantria, on ollut aika veijari. Miksi ihmeessä juuri tällainen tanssi? Siksikö, että kädet on täytynyt pitää ns. laukaisuvalmiina koko ajan? Vai siksi, ettei kolpakon pitely turhaan häiriintyisi? Vai ovatko kantrin juuret siinä luckylukemaisessa uhkailuperinteessä, jossa arkajalkaa tanssitetaan ampumalla sitä kinttuihin?

Oli historian laita miten oli, niin se seikka kyllä askarruttaa, miksi moinen tanssaus on näillä kulmilla nykyisin niin suosiossa. Ehkä tuollainen viileä meininki, jossa vain kinttu vähän vipattaa, on yleisesti sopiva harraste paikallisjäyhäilijöille? Mene ja tiedä...