tiistai 4. maaliskuuta 2008

Havaintoja töllöttömyydestä, osa 1.

Muutama päivä ilman telkkaria - ei järisyttäviä kokemuksia. Ajan perjantaista sunnuntaihin vietin autuaana teeveettömässä tilassa. Sunnuntaina kotiin tullessani tarkastin tilanteen. Lumisadetta kanavilla 1-6.

Menin nukkumaan sunnuntai-iltana klo 8, mutta sillä seikalla ei ollut mitään tekemistä television kanssa. Todennäköisesti univelkaisuus johtui puoleen yöhön venyneestä lauantai-illasta Kuopio-cityn pahamaineisessa Neulamäessä M:n & L:n luona sekä seuranneesta sunnuntaiaamusta, jolloin siskonpoijjan upouusi kännykkä räyhähti herätyksineen klo 7, minkä jälkeen leikkipuhelin alkoi soittaa nonstoppina piippolanvaarillaoliitaloo, minkä jälkeen 1-vuotias alkoi kiljua innoissaan, minkä jälkeen 8-vuotias & 3-vuotias alkoivat ravata oven suussa, eli yhteensä: hyvästi unimaa.

Valmistimme M & L:n tykönä kollektiivituomisista kiintoisia pizzoja: 1) Suht normaali: kebab-liha, ananas, taco-kastike, yrttituorejuusto, pinjansiemenet 2) Hiukan friikki: kinkku, kuivahedelmäsekoitus, kapris, pinjansiemenet ja 3) Jämä: kebab-liha, kinkku, sekahedelmät mehussa (ananas, papaija), yrttituorejuusto. Lisäksi pelasimme outoa sanapeliä sekä mafiosoa. Vaikka M & L omistavat telkun, sitä ei edes avattu.

Maanantaina palasin töistä puoli kahdeksan maissa illalla. Luin sanomalehden ja Pirkan, ja aloitin Trendiä. Tiistaina eli tänään tulin jumpasta seitsemän maissa: pesin pyykkiä, laitoin ruokaa, luin aamulla kesken jääneen sanomalehden sekä toisen sanomalehden, roikun nyt netissä ja kohta luen lisää Trendiä.

Yhteenveto tähän mennessä: sosiaalinen toiminta, kotityöt (!) sekä muu media ovat vallanneet tv:n paikan. Aika ei tunnu lisääntyneen. Olen kiinnittänyt huomiota siihen, että tv-ohjelmia on ruton paljon kaikissa lehdissä - ja luen niitä edelleen... Kello on puoli yhdeksän, mutta en koe vieroitusoireita. Näinkö helppoa tämä on?

Ei kommentteja: