Lukaisin Anna-Leena Härkösen Ei kiitoksen ja Satu Rommin Kahvia ja guruja, molemmat muutamalla istumalla. Kirjoilla ei äkkiä ajatellen ole juuri mitään yhteistä. Härkösen miljöö on suomalainen lähiö, Rommin ympäristönä Etelä-Intia. Härkösen päähenkilönä kärvistelee keski-ikäinen saksanopettaja omistusasunnossaan, Rommin keskushahmo on kolmikymppinen juureton maailmanmatkaaja. Ja jos vielä muodolliselle tasolle lähdetään, Härkösen kieli on täsmällistä ja lyhytlauseista, Rommin epämääräistä, hivenen huithapeloivaa.
Kun erilaista pintatasoa hiukan raaputtaa, huomaa kuitenkin yllättäen yhtäläisyyksiä.
Molemmat kirjat pyörivät yhden henkilön pääkopan sisällä - mutta tämähän on (nyky)kirjallisuudessa aika tyypillistä. Kiinnostavampi yhtäläisyys on se, että kumpikin päähenkilö havittelee koko ajan jotain mitä ei saa. Härkösen päähenkilö Heli kaipaa varsin selkeästi (seksuaalista) huomiota mieheltään, Rommin minä-kertoja ehkä hivenen implisiittisemmin totaalista rauhaa, jonkinlaista valaistuneisuuden tilaa.
Molemmat joutuvat kohtaamaan todellisuuden, jossa he eivät pysty saavuttamaan haluamaansa kaikesta vaivannäöstä huolimatta. Härkösen päähenkilön ongelmissa pyöritään psyyken tasolla (kuinka saisi miehen haluamaan?), kun taas Rommin päähenkilön vastoinkäymiset kumpuavat arkielämän konkreettisista ongelmista (kaasun loppuminen, lämminvesivaraajan särkyminen) Lopputulos on kuitenkin sama - kumpikin päähenkilöistä turhautuu tilanteeseen, ja pyrkii siitä pois, välillä epätoivoisiakin keinoja käyttäen.
Suurin ero syntyy loppuratkaisuissa. Rommin päähenkilö saa tarpeekseen, jättää taakseen epätyydyttäväksi kokemansa elämän, ja lähtee etsimään uutta onnea toisaalta. Härkösen päähenkilö sen sijaan palaa takaisin sivupoluiltaan, vaikka jotain onkin peruuttamattomasti muuttunut. Teosten asenne ongelmiin ja niiden ratkaisuihin on siis viime kädessä erilainen - Rommin teos usuttaa riviensä välissä siirtymään eteenpäin ja etsimään helpompaa elämää aina jostakin muualta, Härkösen teksti taas kehottaa katsomaan uudelleen sitä mitä on tässä ja nyt, ja tyytymään siihen. Ehkä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti