Sokerholisti

Männä viikonvaihteen mässäjäisten jälkeen olen viikon yrittänyt vältellä sokerisia herkkuja. Yllättävän vaikeaa!

Maanantai: Töissä on kahvihuoneessa tarjolla Domino-keksejä ja työkaverin tuliaiskeksejä Italiasta. Kahvipaussilla työkamut tyrkyttelevät, että ota-ota! Ja kun sanon, etten nyt ota vaan välttelen herkkuja, niin sitten tulee semmoista että "mitä sä nyt höpsit, eihän sussa mikään näy" (Sanonpa vaan, että kylläpähän näkyy...)

Tiistai: Toisessa yksikössä on suklaakeksipäivä. Kakkuakin saisi yläkerrassa, jossa juhlitaan yhden kollegan valmistumista. Totean, etten ota kiitos keksiä, koska jos otan yhden, vedän niitä viisi. Sokerholisti kun olen.

Keskiviikko: Työmatka Helsingissä - ihanaa kyllä, ei palaveripullaa! (Eikä mitään muutakaan) Välttely helppoa.

Torstai: Aamupäiväpalaverissa höylisti tyrkytetään pullaa: Ota siitä nyt meidän piikkiin mitä haluat! Äkisen, että just tulin aamupalapöydästä, ei kiitos, ja koen olevani roistomainen tai ainakin omituinen. Ruokalassa kollega haluaa tarjota minulle teen. Varoitan etukäteen ostamasta mitään muuta (esim. suklaata) Taas keskustelua sokerholismista ja herkkujen välttelystä.

Perjantai: Ei houkutuksia tähän mennessä. Ja kohtahan on viikonloppu, ja voi vetää rauhassa herkkuöverit.

Perjantai-ilta: Herkkujen välttely loppuu. Anopin tuomia suklaaherkkuja ei voi kieltäytyä maistamasta.

Yhteenveto: Miksi herkuista kieltäytymistä pitää jotenkin selitellä? Eikö se nyt jokaisen oma asia mitä suuhunsa haluaa pistää? Ilmeisesti on jotenkin sosiaalisesti hyväksyttyä ja normaalia massuttaa keksejä ynnä muuta joka päivä, ja jos niistä kehtaa kieltäytyä, niin sitten varmaan on laihiksella tai kärsii syömishäiriöstä...