Legenda pöytälehmästä

Ollapa pöytälehmä. Sellainen kätevänkokoinen, joka mahtuisi juuri leivänpaahtimen ja mikron väliin. Tietenkin se saisi suurimman osan aikaa jaloitella vapaana asunnossa ja ulkosallakin, mutta aamutuimaan se odottelisi keittiön pöydällä valmiina lypsettäväksi. Olisi aina takuulla tuoreita maitotuotteita! Ja ilman välikäsiä!

Lehmä opetettaisiin käymään hiekkalaatikolla, kunnes jossakin vaiheessa jalostettaisiin upouusi lannaton lehmä, jonka ei tarvitsisi lainkaan tehdä tarpeitaan. Ja sellainenkin versio tietysti jalostettaisiin, josta voi suoraan lypsää maidon ohella piimää ja jugurttia.

Naapurin kanssa sitten keskusteltaisiin sään ohella pöytälehmistä.

"Me ollaan harkittu vähän sitä UpoUutta Lannatonta Lehmää."
"Hei, saattekin meiltä tuon vähän käytetyn. Se ei taida viihtyä meillä, ja kun Pirkkokin tahtoisi mieluummin sen leopardikuosisen."

Ajan mittaan perustettaisiin Lehmien Vapautusrintama (LVR), joka kampanjoisi pöytälehmien hyväksikäyttöä vastaan. Pöytälehmät saisivat täydet lehmäoikeudet lakisääteisine vuosilomineen, ja ne saisivat tavata vapaasti myös muita pöytälehmiä.

Eräänä kauniina päivänä kaikki maailman pöytälehmät sitten marssisivat kulkueena pois kodeistaan, tump-tump ne marssisivat pienet sorkat kopsahdellen kohti auringonlaskua, ja jälkipolvet saisivat kummastella tarinoita, joita pienistä pöytälehmistä kerrottaisiin.

(Kiitos Henninkäinen inspiroivasta keskustelusta)