perjantai 17. lokakuuta 2008

Vastahanka

Ihmisjoukot ne pysyvät samanlaisina, oli kyseessä sitten yläasteen luokka tai 30+ -ikäinen työyhteisö. Kyynisyys, valittaminen ja vastahanka ovat normi, josta poikkeavat ovat hikkejä, p***eennuolijoita tai muuten epäilyttävää ainesta.

Kun töissä järjestetään kehittämispäivä, siihen kuuluu suhtautua nurjasti, tai korkeintaan pitkämielisellä alistuneisuudella. Jos joku kehtaa olla asiasta innostunut, tai edes heikosti positiivinen, niin tyyppi on varmaan kajahtanut tai keltanokka. Kaikilla "oikeilla" työntekijöillä kun olisi oikeasti niin paljon parempaakin tekemistä sille päivälle...

Kun työyhteisössä joku mättää, märistään nenä solmussa, että kun työkaveri/ johtaja/ naapurin Tauno ei tee mitään. Voi, enhän minä itse nyt voi mitään tehdä enkä ehdottaa asiain tilan parantamiseksi. Työkaverille/ johtajalle/ naapurin Taunolle ei tietenkään kerrota ongelmasta mitään, vaan heidän pitäisi itse ymmärtää missä ongelma on, ja ratkaista se. Valittaminen on helppoa, mutta aika harva känisijä osaa oikeasti tarjota ratkaisuja tai edes ratkaisuvaihtoehtoja havaitsemaansa hankauskohtaan.

Ja ans olla, kun tulee joku muutos! Että pitäisi omaksua jokin uusi toimintatapa ja muuttaa sitä, mikä on tehty kolkyt vuotta just tälleen. Ei-ei-ei-ei-ei... Tai jos jollakin on joku projekti. Ihan turhaa huuhailua! Jatketaan vaan samaan malliin, turha tässä on mitään uutta keksiä.

Nämä kärmätykset eivät rajaudu vain tämänhetkiselle työmaalleni - olen tehnyt vastaavanlaisia havaintoja myös muualla.

Onko herraviha ja ennakkoluuloisuus juurtunut suomalaisiin niin syvälle, että kaikkia auktoriteetteja ja uuden pauhaajia pitää oletuksena vastustaa? Onko työelämä (ja opiskelu) nykyään niin stressaavaa, että uuteen ei kerta kaikkiaan jaksa suhtautua positiivisesti, vaan se vain kuormittaa entisestäänkin korkkiruuville kiristettyä duunariparkaa? Mitä tämä on?

Minua nämä kyynisyys, valittaminen ja vastahanka väsyttävät aika paljon, mutta huomaan taipuvani itsekin niiden alle. Millä täältä myrkkysuosta pääsee ylös?

torstai 9. lokakuuta 2008

Respect

Nykyopiskelijoiden kanssa ei aina välillä tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa.

Oli luento mihin aikaan tahansa, se on aina väärään aikaan. Joukossa on poikkeuksetta joku, joka vänisee, että "se on ainut luento sinä päivänä, niin emmä viittis vaan sen takia tulla koululle, että onko se niinku pakollinen juttu."

Oma koulukuntansa ovat opiskelijat, jotka yrittävät siirtää luentoja itselleen sopivampaan aikaan. "Että voisko järkätä sit vaikka kaks ryhmää, kun minä ja Mirkku ei niinku päästä tuohon aikaan?!" Joo, eihän mulla muuta tekemistä olekaan kuin pitää 70 eri ryhmää, että kaikki Pirkot ja Erkit pääsevät varmasti paikalle.

Eräällä opiskelijalla oli niinkin paljon pokkaa, että kun tehtävä piti palauttaa tiettyyn päivään mennessä tiettyyn paikkaan, hän yritti jättää keskeneräisen paperin, "kun ei ole enää loppuviikolla asiaa sinne päin" (Sivumennen sanoen tämä tietty paikka sijaitsee niinkin kaukana kuin alle puolen kilometrin päässä sellaisesta paikasta, jonne ao. opiskelijalla kyllä oli asiaa)

Haloo, niinkö te työelämässäkin pomolle sanotte, että emmä viittiny tulla töihin kun oli vaan se yks homma tehtävänä sinä päivänä, tai että emmä viittiny hoitaa sitä juttua sille asiakkaalle, kun se oli siellä puolen kilsan päässä?

Kun meikäläinen vielä opiskeli (ei-niin-kauan-sitten), luennoilta jäätiin pois, jos ne eivät aikatauluun sopineet, ja muistiinpanot/ tehtävät jne. kyseltiin kavereilta sen jälkeen. Tai tehtävän palautukseen keksittiin jokin keino. Mutta ei näistä ongelmista lähdetty proffalle päätä aukomaan.

Onko kuluttajapuhe mennyt nykyihmiselle niin perille, että hän pitää itseään asiakkaana sekä koulussa että töissä? Asiakas on kingi, asiakas on aina oikeassa, asiakasta pitää totella!

En minä tässä nyt niitä aikoja kaipaa, kun opettajaa/professoria/pomoa hädin tuskin uskalsi katsoa silmiin. Nyt vain tuntuu siltä, että ollaan hetkahdettu ihan toiseen ääripäähän. Vähän kunnioitusta, pliiz!

torstai 2. lokakuuta 2008

Lits läts

Sadesäätä on odotuksenmukaista ja sosiaalisesti suotavaa nyrpistellä. Että hyhhyh kun taas sataa. Mutta mitä vikaa sateessa on?

Kumpparit kinttuihin ja sadetakki selkään, niin a vot. Hengittäminenkin on sateella helpompaa. Sitä paitsi suurin osa ihmisistä jumittaa joka tapauksessa päivänsä neljän seinän sisällä - hittoako sillä hyvällä säällä sälekaihdinkaltereiden takana tekee?

Sadesumu kasvoilla ja lätäköissä läiskintää. Ja kotiin tullessa villatöppöset jalkaan ja teetä. Me likes.

Sadekeli on mitä mahtavin lukusää. Ahmaisin Sofi Oksasen Puhdistuksen äkkipikaa. Hieno kirja. Alistamisen teemaa kuljetettiin taitavasti historiasta nykypäivään ja monilla tasoilla. Oksasesta innostuneena raahasin kotiin Jaan Krossia, joka käsittelee osittain samoja teemoja, mutta aivan erilaisilla vivahteilla.

tiistai 23. syyskuuta 2008

Sävytys

Kaikki olivat töissä hajalla Kauhajoesta. "Se olisi voinut tapahtua täällä." (Ja se VOISI tapahtua täällä.) (Ja onko vain ajan kysymys, että se TAPAHTUU täällä?)

Vaikka koko päivä on toimitettu arkisia asioita, Kauhajoki värittää kaikkea.

Käytiin varaamassa aikaa pankin vaihtoon, ja kun virkailija lähti toimittamaan jotakin, Kauhajoki purskahteli heti suupielistä. Vaikka hyvinvointi lisääntyy, pahoinvointi lisääntyy, kirjoitti V tänään aamulla aivan muissa yhteyksissä.

Mentiin lamppukauppaan, ja ostettiin puoli vuotta hankintalistalla olleet valaisimet vihdoin ja viimein. Tosin ei saatu niitä viritettyä, koska a) joku oli pöllinyt tikkaat ulkovarastosta, eikä tuonne 3,5 metriin oikein keittiöjakkaralla yletä, vaikka olisi niinkin pitkä kuin V, ja b) meiltä puuttui 2 kpl eräitä ruuveja. Tulipahan hommattua.

Lamppukaupassa - kuten kaikkialla muuallakin - pauhasi radio täysillä, ja keskustelut poukkoivat.

"Oisko tuo lamppu mitään? Mutta onko yhteiskunnan syy, että yksilöt pimahtaa?"
"Onko mikään ihme että pimahtaa, kun joka paikassa pauhataan kilpailukyvystä ja tulosvastuusta ja suorittamisesta. Niin, en mä oikeen tollasesta lasihärvelistä niin välitä."

Maailma jatkaa vain kierrostaan, täynnä surujaan. En tajuu.

torstai 18. syyskuuta 2008

Kirjastokirous

Joka kerta kun astun kaupunginkirjastoon, pääni tyhjenee. Simsalabim, äkkiä en muista yhtäkään niistä kymmenistä kirjoista, joiden arvosteluja, kuvauksia tai mainoksia silmätessäni olen ajatellut, että tuon haluan lukea.

Sama juttu tänään. Patsastelin hyllyjen välissä järki jäässä, ja yritin bongata edes jonkun must-opuksen. Öö, öö, öö, mitäs niitä nyt olikaan niitä kirjoja... Lopulta turhauduin enkä lainannut mitään. Onhan meillä kotonakin noita opuksia. (Kiintoisaa, että siitä huolimatta käyn kirjastossa melkein joka viikko. Siis muutenkin kuin töissä, huah huah.)

keskiviikko 17. syyskuuta 2008

Samperin Sampo

Tässä joitakin ehdotuksia Sampo-pankille uusiksi sloganeiksi:

1) Sampo-pankki - suoraan saatanasta
2) Sampo-pankki - ja mikään ei toimi!
3) Sampo - paskaa pankkipalvelua

SKS:n sivuilla selitetään: "Runonlaulajat ovat selittäneet tai muuntaneet sammon sampikalaksi, myllyksi, laivaksi, tammeksi, kanteleeksi, riistariiheksi, morsiameksi, lentäväksi ja varpaalliseksi olennoksi, ehkä myös saaniksi, saunaksi, saukoksi, saarvaksi, sauvaksi, kannoksi tai linnaksi."

Meikätyttö alkaa olla vakuuttunut, että nyky-Sampo (ainakin se verkkopankki) on lentävä ja varpaallinen olento, jota ei oikein asiakkaat kiinnosta.

Jotakuta kilpailevaa pankkia saattaisi sen sijaan kiinnostaa yks kolmikymppinen vakavarainen asiakas, jolla saattaa tulevaisuudessa olla asuntolainaa yms. tuloillaan.

tiistai 16. syyskuuta 2008

Trad.

Liityin kuoroon. Biisilistalta löytyy mm. Ja se oli yksi lauantaki-ilta. (Ja Rajattomia, ja Mozartia.) Keski-ikä 50+ (?) Mellastin männä viikonloppuna marjametsässä kera äidin ynnä kahden tädin. Keski-ikämme n. 60. Ja tänään ostin kumpparit, joita tuskin olisin kinttuihini laittanut teininä tai parikymppisenäkään, vaikka vedenpaisumus olisi vallinnut.

Perinteisiin palaaminen - kapinaa nykyaikaa vastaan?