maanantai 24. elokuuta 2009

Näin on ja näin pysyy

Vanhat tavat jököttävät syvemmällä kuin voikukka nurmessa, Mikä Taas Kerran On Todistettu.

Esimerkki toimistosta X: Eräästä lomakkeesta oli poistettu yksi tarpeettomana pidetty kohta. Heti kun uudet lomakkeet tulivat käyttöön, tuli työntekijä Nimetön luokseni kerrassaan pöyristyneenä. MISSÄ on tuo kadonnut lomakkeen kohta? Minä siihen, että mihinkäs sitä kadonneen kohdan tietoa oikeastaan tarvittiin? Työntekijä Nimetön tuijotti minua silmät lautasina. En minä tiedä, mutta kun se on siinä aina ollut, oli vastaus.

Kuinkahan paljon turhaa työtä ja älyttömyyttä ihmiset (minä mukaan lukien) tekevätkään vain sen nimissä, että näin on aina tehty?

torstai 20. elokuuta 2009

elin tie

Työmaan printteri äityi kaunopuheiseksi. Otsikot olivat paikoillaan, mutta leipätekstin kirjaimista masiina massutteli puolet kitaansa. Lopputulos oli sen verran hersyvä, etten mennyt potkimaan rakkinetta korjauskuntoon. Tässä muutama rivi:

saat o oolettaa

os l t rto tieto annasta oo lesta t s. ir an arti elin tie ot tta et lin i
o ote stiin, niin... l l
arvitaan o

eht v t o l t soh el ittain - ala t soh eet a erissa s ostiosoite
a sano en h ist inen
si ha sana ei aina riit vaa aan aihetta a sano a voi h ist , a

oole ani aatio

keskiviikko 12. elokuuta 2009

Eloa

Viime aikoina on Ieva harrastanut elämistä oikeassa maailmassa. Ihanainen elokuu on innoittanut muun muassa mustikkajahtiin ja herukkaurakointiin. Lopputulos: piti hommata pakastin. Pakkaseen on päätynyt myös nivaska papuja työystävä Loukun puutarhasta. Ja pullia anoppilasta. Ja kohta saadaan lisää herukoita serkkulasta. Ja vielä puolukoita jajajajajaja... Elonkorjuuaika, achhhhh!

Koin taannoin äkillisen Tartto-kaipuun. Vähältä piti, etten tilannut menolippua saman tien. Joinakin aikoina on elänyt jotenkin enemmän. Tiiviisti. Lyhyessä ajassa kokee niin paljon, ettei samaan intensiteettiin pääse hiljaisempina aikoina tyyliin viidessä vuodessakaan... No jaa, tämä oli aika tyypillinen nostalgiatrippi, joka hiipui hetken kuluttua. Elo se on täälläkin.

perjantai 17. heinäkuuta 2009

Sammakonlehtiä

Olen nettipaastonnut melkein kolme viikkoa viimeisen kuukauden aikana muutamia naamakirjaan lipsahteluja lukuunottamatta. Poissaolo verkosta on ollut aika ihanaa, vaikka netissä välillä onkin viihtyisää.

Reaalimaailmassa vaelsin Norjassa (ja seisoin päälläni tunturissa), olin siskoni kaasona, tapasin sukulaisia, lauloin Piippolan vaarilla oli taloa ja söin lettuja mökillä kaatosateessa (ja kävin soutelemassa, ja siskontyttö näki taas sammakonlehtiä eli ulpukanlehtiä), juttelin kouluaikojeni hyvän ystävän kanssa, jota en ollut nähnyt - öö - seitsemään vuoteen (!) , pesin mattoja, harvensin porkkanapenkin, ajoin ruohoa, kävin iltauinnilla, säilöin mansikoita ja joogasin.

Jaksaisin tällaista elämää helposti vielä toisetkin neljä viikkoa.

Aikaiset aamuherätykset ovat muuten mahtavia. Päivä tuntuu niiiiiiiiiin pitkältä, kun kello soi viideltä. Ja kaupunki on fantastisen hiljainen, kun siellä tallailee puoli kuuden tienoolla. Suosittelen.

torstai 23. huhtikuuta 2009

Kantrikaupunki

Valaistuin tänään kansalaisopiston kevätnäytöksessä: kotikaupunkini on kantrikaupunki. Noin tunnin kestävässä juhlassa koikkelehti peräti kolme kantriryhmää, toinen toistaan vakavammin naamoin ja jäykemmin ylävartaloin. Vain bootsit vispasivat vimmatusti. Ja hapsuliivien hapsut. Tömp-tö-tömp, huis-huis.

Välillä joku vähän sotkeutui rytmistä, mutta pokka ei silloinkaan pettänyt. Korkeintaan kasvolihas vähän kavalsi, että perhana. Ristiriita hilpeän hillbilly-musiikin ja stetsonien varjostamien kivikasvojen välillä ei olisi voinut olla villimpi.

Se joka on saluunassa ensimmäisen kerran keksinyt alkaa hypätä kantria, on ollut aika veijari. Miksi ihmeessä juuri tällainen tanssi? Siksikö, että kädet on täytynyt pitää ns. laukaisuvalmiina koko ajan? Vai siksi, ettei kolpakon pitely turhaan häiriintyisi? Vai ovatko kantrin juuret siinä luckylukemaisessa uhkailuperinteessä, jossa arkajalkaa tanssitetaan ampumalla sitä kinttuihin?

Oli historian laita miten oli, niin se seikka kyllä askarruttaa, miksi moinen tanssaus on näillä kulmilla nykyisin niin suosiossa. Ehkä tuollainen viileä meininki, jossa vain kinttu vähän vipattaa, on yleisesti sopiva harraste paikallisjäyhäilijöille? Mene ja tiedä...

tiistai 21. huhtikuuta 2009