sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Pyörän elämää

Armas punavalkoinen menopelini - vuodesta 1994 minua palvellut Nopsa - osoitti taas taannoin sitkeytensä. Polkupyörä-parka repsahti auton pyörätelineestä, ja raahautui hyvän matkaa pitkin maantietä. Ja säilyi täysin vaurioitta.

Nopsalla täytyy olla reipas suojelusenkeli, mikäli sellaisesta pyörän yhteydessä voi puhua, tai sitten ne kuuluisat kissan yhdeksän elämää. Henkiä ovat tähän mennessä kuluttaneet ainakin seuraavat tapahtumat.

1. Kilpa-ajo portaita alas
2. Polkupyöräakrobatia
3. Ajelu leirimaastossa
4. 3 henkilön samanaikainen ajelu
5. Varkaus (roisto palautti pyörän 2 viikon "lainan" jälkeen)
6. Auton perässä roikkuminen.

Vielä kolme henkeä on siis jäljellä. Jään mielenkiinnolla odottamaan.

sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Lenkkariestetiikkaa

Suomalaiset ovat tuulipukukansaa, väitetään. Sekö lie syynä siihen, että lenkkikenkäestetiikka änkeytyy myös käyttöesineisiin.

Esimerkiksi hammasharjat. Mitä tehokkaammaksi mainostettu kalustonkiillotin, sitä enemmän se muistuttaa - lenkkaria. Pohjavärinä on yleensä valkoinen, ja tehosteena joku hipheikiva väri, vaikkapa tuskanpunainen. Muotoilu on tehokkaan virtaviivainen ja vauhdikas, mutta samalla paksu pohja/ harjaosa viestii siitä, että koivet/ hampaat ovat tuotteen kestävässä suojelussa.

Tai pyöräilykypärät. Haluaisin mieluusti tietää sen jengin, jonka salajuonen vuoksi pyöräilykypärien muotoilu on annettu estetiikalle sokeisiin käsiin (tai tässä tapauksessa kai pikemminkin silmiin). Miten voi olla mahdollista, ettei nykymaailmassa ole muotoilijaa, joka osaisi suunnitella teknisesti hyvän, mutta samalla myös ulkoasultaan miellyttävän näköisen pyöräilykypärän? Miksi kypärän pitää näyttää lähes poikkeuksetta päähän läntätyltä - niinpä niin, lenkkarilta? Tällainen vähänkin isopäisempi pallontallaaja näyttää lenkkari päässään parhaimmillaankin humanoidilta. Vai onko niin, ettei niitä hyvännäköisiä pyöräilykypäriä vain tuoda tänne raukoille rajoille?

keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

Hammaskeiju

Olin tässä taannoin suuhygienistin käsittelyssä. Rva hygienisti muistutti mielikuvaani hammaskeijusta: pyöreä ja myhäilevä. Vaan totuus oli toinen. Heti kun istumalihakseni koskettivat tuolia, alkoi saarna. Näin pitää harjata hampaat, keiju messusi, ja hinkkasi muovista hampaistoa siihen malliin, että luulin kuulevani tuon elottoman kappaleen voihkivan.

Ikävä kyllä otteet olivat samanmoiset, kun hammaskeiju pääsi käsiksi elävään kalustoon. Ensin langattiin niin, että ikenet vinkuivat, ja sitten rouskittiin hirviönkynnen näköisellä vermeellä auki nekin ikenet, joita langalla ei saatu. Sitten eikun peili käteen ja ihastelemaan vuotavia ikeniä ynnä veritahroja ympäri naaman!

Koko toimituksen ajan hammaskeijun suu kävi kuin sirkkeli: miten pitää syödä, millaiset ateriavälit olla, milloin napata xylitolia, miten puhdistaa hampaat. Parasta oli, että keiju esitti mahdolliset ja lähinnä retoriset kysymyksensä aina kun minulla oli joku instrumentti suussa. Yritä siinä sitten sössöttää, että fhuu, fhyllä hinä pehen hamhaat hahhi herhaa häihähhä, ihan hohha.

Loppukaneetiksi keiju nakkasi minulle mukaan läjän esitteitä, ja testattavaksi lankaimia ja hammasväliharjoja, ja käski soittamaan hammaslääkärille (pari reikää tekee tuloaan).

Ja hammaslääkäriajan olisin saanut lähiasemalle lokakuuksi, mutta kun suostun menemään kauemmaksi, niin JO heinäkuuksi, vau.

tiistai 6. huhtikuuta 2010

Pääsiäisrepsahdus

Niinhän siinä sitten kävi, että pääsiäismässäily venyi vuorokaudesta kolmeksi. Tsaijaijai! Yritin mukamas saada itseäni niskasta kiinni ja lopettaa mässyyn lauantai-iltaan, mutta ote lipsahti oitis sunnuntaiaamun suklaaseen. Ja kun lipsahdus kerran oli jo sattunut, lavea polku kutsui taas maanantaina. (Kun siellä kaapissa oli sitä karkkia ja matkalta jäi suklaatakin)

Mutta nyt on taas kotipuolen herkkuvarastot paremmissa suissa, ja ryhtiliike alkakoon. (Alkaa vaan päässä pyöriä taas vanhat tutut itsensäkyseenalaistamisjorinat, että onkotässämitäänjärkeä ja mitäsittenjosvälillävähänjotainhyvääsyö, MUTTA. Siksi juuri, ettei se koskaan jää siihen "vähään"!)

maanantai 29. maaliskuuta 2010

Sokerholistin toinen viikko

Viikonloppu sisälsi lähes hallitun herkkujakson: perjantai-illasta lauantai-iltaan mässyn-mässyn (ja sunnuntaina piti syödä loppuun ylijääneet kuppikakut, mutta niitä ei lasketa) Julistetaan siis alkaneeksi sokerholistin - tai oikeastaan herkkuvälttelijän - toinen viikko.

Maanantai: Pomo on tuonut ulkomaanmatkalta maukkaan näköisiä konvehteja. En tee numeroa, mutta en myöskään anna käden käydä. Kasvohoitolassa kosmetologin pomo on tuonut Keniasta suklaata. Jätän ottamatta. Kun ei ala selitellä, homma tuntuu toimivan. Kosmetologi varmaan ymmärtää muutenkin, jos joku haluaa vältellä suklaata, tuota ihon vihollista.

Odotan mielenkiinnolla/ jännityksellä loppuviikkoa. Antaako pääsiäinen oikeuden venyttää herkkuvuorokautta, vai pitäisikö vetää edelleen tiukkaa linjaa? Kiirastorstai ja pitkäperjantaihan sopisivat noin henkisestikin herkuitta räytymiseen. Hm, onkohan tervettä suunnitella jo maanantaina viikonlopun herkkuhetkeä? Kuulostaa huolestuttavasti addiktin puuhilta!

perjantai 26. maaliskuuta 2010

Sokerholisti

Männä viikonvaihteen mässäjäisten jälkeen olen viikon yrittänyt vältellä sokerisia herkkuja. Yllättävän vaikeaa!

Maanantai: Töissä on kahvihuoneessa tarjolla Domino-keksejä ja työkaverin tuliaiskeksejä Italiasta. Kahvipaussilla työkamut tyrkyttelevät, että ota-ota! Ja kun sanon, etten nyt ota vaan välttelen herkkuja, niin sitten tulee semmoista että "mitä sä nyt höpsit, eihän sussa mikään näy" (Sanonpa vaan, että kylläpähän näkyy...)

Tiistai: Toisessa yksikössä on suklaakeksipäivä. Kakkuakin saisi yläkerrassa, jossa juhlitaan yhden kollegan valmistumista. Totean, etten ota kiitos keksiä, koska jos otan yhden, vedän niitä viisi. Sokerholisti kun olen.

Keskiviikko: Työmatka Helsingissä - ihanaa kyllä, ei palaveripullaa! (Eikä mitään muutakaan) Välttely helppoa.

Torstai: Aamupäiväpalaverissa höylisti tyrkytetään pullaa: Ota siitä nyt meidän piikkiin mitä haluat! Äkisen, että just tulin aamupalapöydästä, ei kiitos, ja koen olevani roistomainen tai ainakin omituinen. Ruokalassa kollega haluaa tarjota minulle teen. Varoitan etukäteen ostamasta mitään muuta (esim. suklaata) Taas keskustelua sokerholismista ja herkkujen välttelystä.

Perjantai: Ei houkutuksia tähän mennessä. Ja kohtahan on viikonloppu, ja voi vetää rauhassa herkkuöverit.

Perjantai-ilta: Herkkujen välttely loppuu. Anopin tuomia suklaaherkkuja ei voi kieltäytyä maistamasta.

Yhteenveto: Miksi herkuista kieltäytymistä pitää jotenkin selitellä? Eikö se nyt jokaisen oma asia mitä suuhunsa haluaa pistää? Ilmeisesti on jotenkin sosiaalisesti hyväksyttyä ja normaalia massuttaa keksejä ynnä muuta joka päivä, ja jos niistä kehtaa kieltäytyä, niin sitten varmaan on laihiksella tai kärsii syömishäiriöstä...

perjantai 5. maaliskuuta 2010

Siivousrauhanen

Kevätaurinko tunnetusti aktivoi ihmisaivoja merkillisillä tavoilla. Jotkut rynnivät paikasta toiseen sydämenkuvat silmissä. Toiset laittavat vaatekaapin uusiksi. Kolmannet masentuvat raa'an paisteen paljastaessa kaiken sen, mikä talven mittaan on saanut rauhassa muhia armollisessa hämärässä.

Sitten on niitä, joiden siivousrauhanen sekoaa ensimmäisestä säteestä. Outoa kyllä, tänä vuonna (tai ainakin tänään) minä kuulun tähän joukkoon. Meillä vierailleet ja siivoustapamme tuntevat, uskokaa tai älkää - olemme tänään V:n kanssa siivonneet kaappeja miltei maanisesti.

Kaikki alkoi viattomasta keittiön yläkaapista, mutta kun vauhtiin päästiin, putsinkiin päätyi toinenkin kaappi, ja kolmas, ja neljäs... Eivät sentään kaikki kotimme kaapit, ei pelkoa, emme sentään niin pahasti (vielä) ole seonneet. Mutta tämäkin suoritus on meikäläisten maailmassa melkoinen. Lisää aurinkoa, pliis!