1. Lukenut Johdatus kasvatustieteisiin ja kirjoittanut siitä keskinkertaisen referoivan esseen.
2. Aloittanut Aikuiskasvatus tieteenä ja toimintakenttinä, ja miettinyt, milloin tässä oikein päästään asiaan. Tässä kasvatustieteessä siis. Ok, ymmärrän, että pitää olla jonkin sortin pohjatiedot tieteen historiasta jne, ettei hakkaa päätänsä ihan kaikkiin samoihin seiniin kuin muut aiemmin, mutta silti. Juujuu, postmodernismi. Juujuu, limittäinen elämänkaari... Njoo, vaikka toisaalta opiskelu on kyllä taas ihan metkaa. Odotan psykologiaosastoa.
3. Ostanut lähes yksinvaltaisesti keittiöön vihreän Marimekon heinä-kuvioisen verhon. Kahteen verhoon ei ollut (olevinaan) varaa.
4. Tuntenut äkillistä sympatiaa terrorisminvastaista sotaa kohtaan sillä edellytyksellä, että terroristit ovat hyönteisiä ts. tuhonnut hullun kiilto silmissä koipopulaation villavaatekoristani. (Ne hyväkkäät nakersivat lempitumppuni lämpäreiksi)
5. Halunnut matkustaa muun muassa Intiaan tai Italiaan.
6. Inspiroitunut Anna Kortelaisen Naisen tie - L. Onervan kapina -kirjasta siinä määrin, että innostuin melkein kirjallisuudentutkimuksesta.
7. Kuluttanut aikaa keräilemällä "ystäviä" Facebookissa ja kummastelemalla mitä iloa on siitä, että voi virtuaalisesti "töniä" jotakuta
8. Matkustanut Tampereelle ja tavannut siellä ihmisiä ja vauhkonnut kirjoista ja melkein innostunut kirjallisuudentutkimuksesta.
9. Käynyt kävelyllä pururatalabyrintissa ja melkein taas eksynyt
10. Lukenut KuntoPlus-lehteä ja päättänyt ruveta paremmaksi kuntoilijaksi ( yeah, right )
11. Päättänyt lukea Alastalon salissa sitten joskus
12. Ostattanut liput Ismo Alangon keikalle
Esimerkiksi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Kuulostaa varsin monipuoliselta tekemislistalta. Minä olen mm. jahdannut kärpästä, tylsistynyt, saunonut, bodypumpannut, ajanut polkupyörällä järvessä, joksi leiri on muuttunut(täällä sataa uskomattoman paljon), sekä haaveillut Marimekon kylpytakin ostamisesta. Järkeni yrittää sanoa, että älä osta, koska minulla on varsin hyvä kylpytakki. "Mutta kun ne ovat niin paljon halvempia täällä!" Olen myös miettinyt, että pitäisikö jotakin ostaa vain siksi, että se on halvempaa kuin Suomessa?
Hanki toinen kylpytakki! Kun toinen on pesussa, pidät toista. Kyllä ihmisellä voi olla kaksi kylpytakkia. Mulla ei ole vielä ensimmäistäkään... :) (Pitäis varmaan hankkia kun on saunavuorokin)
Lähetä kommentti