Ongelma: inhoan täytekakkua. Höttöiset taikinapyörylät, väliin möyssääntyneet kostukkeet ja pörheät kermavaahtokiehkurat saavat minut voimaan pahoin. Erityisesti vihaan kinuskikuorrutusta. Sen tahmea makeus takertuu ensin kitalakeen, sitten kurkkuun ja jymähtää lopuksi raskaaksi möykyksi mahan pohjaan. Yhhhhh...!
Kakkukauhu itsessään ei tuota ongelmia, vaan sen aiheuttamat epämukavat sosiaaliset tilanteet. Oletetaanpa että ollaan kyläilemässä jossakin paikassa x, jossa emäntä on hikoillut kahvipöydän kruunuksi upean kerroskaakun. Ei nyt tule ensimmäisenä mieleen avautua (ainakaan vieraammalle) isäntäväelle, että meikä muuten vihaa täytekakkua. Ehei. Kakkua on otettava, vaikka henki menisi. Käytännössä hyödynnän näissä tilanteissa strategiaa, jossa kahmin muita pöydän antimia alkajaisiksi niin paljon, että voin hyvällä omatunnolla silpaista kakusta vain pikkupikkuriikkisen palasen. Sitten pikaisesti kakkara kitusiin ja päälle mahdollisimman kitkerää teetä, jotta übermakeus edes pikkuisen taittuu. Ja voilá, kakkukriisistä on selvitty.
Itse asiassa aivan kaikki kakut eivät ole minullakaan mustalla listalla. Esimerkiksi käpykakkua saatan syödä suurenkin viipaleen. Sacher-kakkukin maistuu vallan mainiosti. Ja jos kakun päällä on paksu kerros vaikkapa marjoja, ja täyte erityisen raikasta, saa kakku myös helposti armahduksen.
Asiaan kuulumatonta: Ismo Alanko Teholla - aivan loistava keikka! Hypin itseni henkihieveriin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
5 kommenttia:
Mulla on aivan samat mietteet täytekakuista, paitsi ettei ne minulle ihan yhtä pahoja inhokkeja ehkä kuitenkaan ole. Kinuskikakku tosin on. Ja aina toivon että marjakakku olisi kirpeän raikas.
Sinun pitäisi kannella kylttiä kaulassasi ("Olen Ieva, kakskytjotain, täytekakkukauhisti") jotta väkinäisiltä tilanteilta vältyttäisiin.
Kihoaapa mieleeni eräskin herkullinen kerta, jolloin päätin pistää pöytään parasta eli kinuskikakkua (tää tyksii!), ja loihin teille kahvipöytään luomuksen, jossa kermavaahto, täyte kuin koristeetkin olivat kinuskisia. Ainoa missä ei kinuskia tainnut olla, oli kakkupohja, mutta senkin sokeri taisi olla fariinia, ja sehän on melkein kuin kinuskaa. En muista sinun nikotelleen; olet hyvä, huomaavainen näyttelijä. ;)
Käsittääkseni kahvipöytäetiketin mukaan äkkimakeaa kakkua on tarkoituskin ottaa vain ohut viilto eikä äyskäröidä lapiotolkulla.
niih, mutta se kakku oli jo niin übermakea, että se olikin ihan hyvää. jotenkin se vaalean kakkupohjan ynnä kermavaahdon ynnä kinuskin yhdistelmä ilskottaa enempi kuin rehellinen triplakinuskius.
Minäkin kuulun täytekakkuvihailijoihin. Ehkä meille on niitä syötetty lapsena liikaa? Joka tapauksessa, olin useammin kuin todella usein viime vuoden aikana sellaisessa tilanteessa, että SKJK juhlisti jotakin tarjoamalla puolimetrisen kermakakun. Mitäpä teet, pakko oli aina välillä ottaa pieni luikero.
Minä en varsinaisesti inhoa kinuskikakkuja, mutta minusta vehnäjauhoinen, mehustunut kakkupohja on ei-kovin-hyvää. Kermaakin syön mielelläni muissa muodoissa, mutta täytekakuissa en. Mistähän lie johtaa täytekakuttomuutemme juurensa?
Äiti ei kyllä muistaakseni meille kovinkaan kakkuja tyrkytellyt, kun huomasi etteivät ne kelpaa... Mikä lie geneettinen kakkukauhu :)
Lähetä kommentti