Lueskelin tässä päivänä muutamana teinivuosien päiväkirjojani. Sitä ahistuksen määrää ja tunteiden paloa! Ja sitä energiaa - partiota, yleisurheilua, karatea, aerobicia ym. ym. viikon jokaiselle päivälle.
Teksti pyörii enimmäkseen ihmissuhteiden parissa, mutta aina silloin tällöin joukossa on yhtäkkiä joku havainto ympäröivästäkin maailmasta: Auschwitzin vuosipäivästä, lakoista (OAJ:n lakkouhka tietysti vaikutti koululaisenkin elämään), Tshernobylin vaikutuksista. Outoa, en ollenkaan muista olleeni mitenkään tietoinen ulkomaailmasta noina aikoina...
Paikoin todella myötähävettävää luettavaa (etenkin ne ainaiset epätoivoiset ihastumisjutut), mutta myös myötäelettävää. Jotkut asiat eivät ole noista ajoista juuri muuttuneet (ja jotkut taas aika paljon, onneksi).
Muutenkin olen tässä parin viikon aikana tullut miettineeksi ysäriä, tuota ihanaa aikaa. Tähän minut innoittivat Niun kolmikymppiskekkerit, joita juhlittiin pikkutunneille saakka baarissa ysärihittejä tanssahdellen. I like to move it, Coco jambo, Sweat (A lalalala long), Trust me, No limit, What is love, Israelism...
13-vuotiaana olen listannut suosikkimusiikkiani: Ace of Base, Abba, Army of Lovers, Joel Hallikainen ja sota-ajan iskelmät. Repikää siitä.
Yläasteaika oli täynnä kummallisia kirjoittamattomia sääntöjä, tai jos ei nyt sääntöjä, niin ainakin suosituksia. Piti olla Leviksen 501-farkut ja deodoranttina sinistä Fiitä. Jos tuli kouluun kumppareissa, oli ihme sivukylän juntti. Ja se pipopakko. Tai oikeastaan pipottomuuspakko. Yhtä aikaa piti olla samanlainen, mutta kumminkin oli hirmuinen hinku olla erilainen.
Juu-u. Kai sitä edelleenkin on tiettyjen kulttuuristen kehysten vanki, mutta ainakin valinnan varaa tuntuu olevan enemmän kuin pikkukylässä 90-luvulla.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
5 kommenttia:
Musta tuntuu että se kehys oli ihan tai ainakin lähes yhtä tiukka muutaman sadan oppilaan tamperelaisessa lähiökoulussa. Tutulta kuulostaa. Kainaloon piti poikien puolella laittaa vihreää Bossia.
Kunpa kaikki (nuoret) ihmiset työntäisivät kulttuurisia rajojaan kauemmas yhtä ihastuttavalla tarmolla kuin kotijumalani Jean-Pierre Barda!
v
Öh -mikä on Israelism? Vai enkö muista riittävästi ysärijuttuja? Noista vaatteista olen eri mieltä sen verran, että pitihän pipo olla. Ja siinä piti olla tupsussa erivärisiä lankoja kavereiden pipoista. Sitä paitsi -minne unohtuivat paitapuserot, ne ihanat XL-kokoiset ruutuhirvitykset?
Israelism on Army of Loversin superhitti... katso juutuubista :)
Kävin taas kurkistamassa kirjoituksiasi :) Silmään sattui eilen lehtijuttu, jossa haukuttiin ysärimuoti - mutta mitä haukkumista siinä sitten oli? Ei niissä xl-ruutupaidoissa sentään ollut olkatoppauksia, joiden kera olisi täytynyt hivuttautua ovistakin sivuttain... toinen aivan erillinen kysymys on, voiko ysäripukeutumista ylipäätään kuvata sanalla muoti.
Mutta Niun synttäribileet olivat oikein hyvät hippalot. Voisi ottaa uusiksikin :)
Lähetä kommentti