perjantai 17. elokuuta 2007

Takki tyhjänä

Voisin vaikka tottua tähän: yöpymistä hotelleissa, ruokaa seisovasta pöydästä, autokuljetus paikasta toiseen - ja kaikki firman piikkiin. Maanantaista tiistaihin viisastuin Helsingissä koulutuksessa, jossa pääesiintyi Mary Bushing, aivan ihana vanhempi rouva Montanasta. Keskiviikko ja torstai kuluivat Tallinnassa työpaikan seminaarimatkalla, jossa toisin kuin Helsingin seminaarissa kukaan ei tainnut sanottavasti viisastua. Perjantaina vietettiin samaten seminaaripäivää Ristiinassa, viisastumiseen en ota enää tässä vaiheessa kantaa. Mukavaa, virkistävää, vaihtelua.

Totuuden nimissä on kyllä sanottava, että on ihanaa viettää viikonloppu ilman lähtökäskyjä mihinkään suuntaan (paitsi kummitätilään pyykinpesuun, taloyhtiön kone on ollut sökönä puolitoista viikkoa... alan olla pienessä pulassa). Kyllä omissa lakanoissa ja kotiruoassa on eittämättömät etunsa!

Niin. Ostin Tallinnasta jakkupuvun. Olen etsinyt kyseistä täydennystä garderobiini hyvän aikaa, ja ollut jo hieman epätoivoinenkin. Olen käynyt nimittäin erinäisissä rättikaupoissa hikoilemassa pukukopeissa todetakseni vain olevani joko väärän muotoinen (leveät hartiat, mutta ladonoviin suhteutettuna kapea vartalo), väärän kokoinen (lyhyet jalat) tai väärän värinen (mustaa - no way) kyseisen puljun tarjontaan. Ja Tallinnassa sieppasin ensimmäisen kaupan ensimmäisestä nurkasta ensimmäisen jakkupuvun, ja voilá - aivan täydellinen. Olenko siis varreltani virolainen?? No, tuskin kannattaa ruveta itseään imartelemaan, sattuman kauppaahan ryysyjen hankinta aina tavalla tai toisella on.

En muuten ole lukenut sivuakaan Alastaloa sitten viime kirjoittamani.

4 kommenttia:

hasavo kirjoitti...

Onnea uuden jakkupuvun omistajalle! Kerropa, mistä sen löysit. Jos itselläkin kävisi hyvä tuuri parin viikon päästä... t. Varreltaan varsin erilainen sitko, jolla ei myöskään ole jakkupukua...

Anonyymi kirjoitti...

Tallinnan Zarasta. Tosin honasin juuri, että ehkä noita lahkeita pitäis silti vähän lyhentää...

hasavo kirjoitti...

Ktos vinkistä. Katsotaan, jos innostuisi lähtemään shoppailemaan. Sait näemmä kuvan sitten talttumaan tähän blogiisi.

ieva kirjoitti...

Juu, riehuin hetken photoshopissa. Ei se vieläkään asettunut ihan täydellisesti tuohon kehykseen, mutta en jaksanut enää säätää enempää.