tiistai 18. joulukuuta 2007

Rinsessoita!

Ai kuinka ihana kirja! Philippe Lechermeierin ja Rébecca Dautremerin Kätketyt prinsessat esittelee joukon prinsessoja, joista ei näy helman heilaustakaan sokerihuurteisissa saduissa.

Prinsessa Kata Pultti -parka on tuhottoman kömpelö (murjoo sulhasehdokkaankin pakosalle), prinsessa Voronika pöllii kaiken minkä irti saa, ja prinssissa Suloparta - hmm, nimi kertoo kaiken. Yksi suosikeistani on prinsessa Reto-Riikka, joka "ahmien lukee kaiken mihin törmää: romaaneja, runoja, filosofiaa ja hömppää."

Repikää siitä, Tuhkimo, Lumikki, Ruusunen ja muut.

That's how it goes

Lauantai: Housut pois Kuusankosken teatterissa, jonka jälkeen pikkujouluissa pikkutunneille. Sunnuntai: Kauneimmat joululaulut Käpylän kirkossa. Lauantaina hummataan, sunnuntaina hartaillaan. That's how it goes.

Teatterissa tulee käytyä (liian) vähän. Nyt kävin sitten kahden päivän aikana kaksi kertaa. Asioilla on taipumus kasaantua. That's how it goes 2.

Barbien suihkut ovat loppuneet Suomenmaasta. Näin siinä käy, kun jättää lahjahankinnat viime tinkaan. THIG 3.

Loma lähestyy - iskee flunssa. THIG 4.

maanantai 10. joulukuuta 2007

Huah, huah

"Outside of a dog, a book is a man's best friend. Inside of a dog, it's too dark to read."
— Groucho MARX

lauantai 8. joulukuuta 2007

Meinasin ruveta alkamaan

Ei sitten millään saa aikaiseksi. Siirrettyä valokuvia koneelle. Vietyä rannekelloa tiukulääkäriin. Kirjoitettua joulukortteja. Tiskattua. Ja Niin Edelleen. Miksi toiminnan aloittaminen vaatii joskus niin määrättömästi energiaa? Onko se vain minulle ominainen jumitusluonteenpiirre vai yleisinhimillinen ominaisuus? Onko tämä todellista jumittamista vai pelkästään huonoa keskeneräisyyden sietokykyä?

Puhu, muisti

"Ihminen saattaa kokonaan unohtaa alkuperäisen tapahtumasarjan ja muistaa ainoastaan oman tulkintansa siitä." Tällaiseen lopputulokseen päätyi Elisabet Loftus tutkimuksissaan vuonna 1979. Sinänsä järkeenkäyvää - tämän huomaa käytännössä kun alkaa muistella lapsuuden tai kouluaikojen tapahtumia asianosaisten kanssa. Noinko se menikin? Eihän se noin mennyt!

Toisaalta Loftuksen väite on aika pelottava. Jos muistomme ovat vain hataria rekonstruointeja jo alun perin hatarista tilanteiden tulkinnoista, voiko mistään koskaan tietää mitä tapahtui todella? Kiusasiko Pertti Railia ala-asteella, vai tulkitsiko Raili vain Pertin kiinnostuksen osoitukset kiusaamisena?

Kiinnostavinta tässä on se, että kun vertailee omia muistojaan sisarusten ja koulukavereiden kanssa - ja ymmärtää kaikkien muistikuvien subjektiivisuuden - saa lisää muistoja. Tai ainakin lisää sävyjä omiin muistoihinsa.

Ihmisen pää on omituinen värkki.

sunnuntai 2. joulukuuta 2007

Jankkia

Vietimme eilen hersyvän tuokion kotitalouskirjan (vm. 89) ja keittokirjan (vm. 30-luku) parissa. Ensin mainitussa tiedettiin muun muassa, että "vegetaristit nauttivat ulkoilmasta" eivätkä juo kahvia tai teetä. Amerikkalaista ruokaa käsittelevää sivua oli kuvitettu giganttista purilaista puraisevalla tytöllä (no, burger on kumminkin ruokaa) sekä Mikki Hiirellä (onko sekin ruokaa?).

30-luvun keittokirjassa oli jännittäviä ruokaohjeita. Vai mitä mieltä olette ohjeesta Rikotut munat? Siinä käsketään rikkoa kahteen kuppiin kananmunat, laittaa kuumaan veteen, ja kunhan valkuainen on hyytynyt niin namnam.

Ehdoton ykkössuosikkini oli kuitenkin Jankki. Olen tähän asti elänyt harhakäsityksessä, että jankki on esim. liian paksua puuroa/ taikinaa tms. vaikeasti sekoitettavaa. Vaan ei. Jankin ohje kuuluu jotakuinkin seuraavasti: vettä/maitoa, puolikas veri- tai tavallista leipää, voisulaa, suolaa. Laitetaan leipä nesteeseen lillumaan, ja kun se on pehmennyt möhnäksi, lisätään vähän voita ja suolaa. Lecker!

sunnuntai 11. marraskuuta 2007

Apua, täytekakkua!

Ongelma: inhoan täytekakkua. Höttöiset taikinapyörylät, väliin möyssääntyneet kostukkeet ja pörheät kermavaahtokiehkurat saavat minut voimaan pahoin. Erityisesti vihaan kinuskikuorrutusta. Sen tahmea makeus takertuu ensin kitalakeen, sitten kurkkuun ja jymähtää lopuksi raskaaksi möykyksi mahan pohjaan. Yhhhhh...!

Kakkukauhu itsessään ei tuota ongelmia, vaan sen aiheuttamat epämukavat sosiaaliset tilanteet. Oletetaanpa että ollaan kyläilemässä jossakin paikassa x, jossa emäntä on hikoillut kahvipöydän kruunuksi upean kerroskaakun. Ei nyt tule ensimmäisenä mieleen avautua (ainakaan vieraammalle) isäntäväelle, että meikä muuten vihaa täytekakkua. Ehei. Kakkua on otettava, vaikka henki menisi. Käytännössä hyödynnän näissä tilanteissa strategiaa, jossa kahmin muita pöydän antimia alkajaisiksi niin paljon, että voin hyvällä omatunnolla silpaista kakusta vain pikkupikkuriikkisen palasen. Sitten pikaisesti kakkara kitusiin ja päälle mahdollisimman kitkerää teetä, jotta übermakeus edes pikkuisen taittuu. Ja voilá, kakkukriisistä on selvitty.

Itse asiassa aivan kaikki kakut eivät ole minullakaan mustalla listalla. Esimerkiksi käpykakkua saatan syödä suurenkin viipaleen. Sacher-kakkukin maistuu vallan mainiosti. Ja jos kakun päällä on paksu kerros vaikkapa marjoja, ja täyte erityisen raikasta, saa kakku myös helposti armahduksen.

Asiaan kuulumatonta: Ismo Alanko Teholla - aivan loistava keikka! Hypin itseni henkihieveriin.