Ongelma: inhoan täytekakkua. Höttöiset taikinapyörylät, väliin möyssääntyneet kostukkeet ja pörheät kermavaahtokiehkurat saavat minut voimaan pahoin. Erityisesti vihaan kinuskikuorrutusta. Sen tahmea makeus takertuu ensin kitalakeen, sitten kurkkuun ja jymähtää lopuksi raskaaksi möykyksi mahan pohjaan. Yhhhhh...!
Kakkukauhu itsessään ei tuota ongelmia, vaan sen aiheuttamat epämukavat sosiaaliset tilanteet. Oletetaanpa että ollaan kyläilemässä jossakin paikassa x, jossa emäntä on hikoillut kahvipöydän kruunuksi upean kerroskaakun. Ei nyt tule ensimmäisenä mieleen avautua (ainakaan vieraammalle) isäntäväelle, että meikä muuten vihaa täytekakkua. Ehei. Kakkua on otettava, vaikka henki menisi. Käytännössä hyödynnän näissä tilanteissa strategiaa, jossa kahmin muita pöydän antimia alkajaisiksi niin paljon, että voin hyvällä omatunnolla silpaista kakusta vain pikkupikkuriikkisen palasen. Sitten pikaisesti kakkara kitusiin ja päälle mahdollisimman kitkerää teetä, jotta übermakeus edes pikkuisen taittuu. Ja voilá, kakkukriisistä on selvitty.
Itse asiassa aivan kaikki kakut eivät ole minullakaan mustalla listalla. Esimerkiksi käpykakkua saatan syödä suurenkin viipaleen. Sacher-kakkukin maistuu vallan mainiosti. Ja jos kakun päällä on paksu kerros vaikkapa marjoja, ja täyte erityisen raikasta, saa kakku myös helposti armahduksen.
Asiaan kuulumatonta: Ismo Alanko Teholla - aivan loistava keikka! Hypin itseni henkihieveriin.
sunnuntai 11. marraskuuta 2007
maanantai 22. lokakuuta 2007
Viime aikoina olen
1. Lukenut Johdatus kasvatustieteisiin ja kirjoittanut siitä keskinkertaisen referoivan esseen.
2. Aloittanut Aikuiskasvatus tieteenä ja toimintakenttinä, ja miettinyt, milloin tässä oikein päästään asiaan. Tässä kasvatustieteessä siis. Ok, ymmärrän, että pitää olla jonkin sortin pohjatiedot tieteen historiasta jne, ettei hakkaa päätänsä ihan kaikkiin samoihin seiniin kuin muut aiemmin, mutta silti. Juujuu, postmodernismi. Juujuu, limittäinen elämänkaari... Njoo, vaikka toisaalta opiskelu on kyllä taas ihan metkaa. Odotan psykologiaosastoa.
3. Ostanut lähes yksinvaltaisesti keittiöön vihreän Marimekon heinä-kuvioisen verhon. Kahteen verhoon ei ollut (olevinaan) varaa.
4. Tuntenut äkillistä sympatiaa terrorisminvastaista sotaa kohtaan sillä edellytyksellä, että terroristit ovat hyönteisiä ts. tuhonnut hullun kiilto silmissä koipopulaation villavaatekoristani. (Ne hyväkkäät nakersivat lempitumppuni lämpäreiksi)
5. Halunnut matkustaa muun muassa Intiaan tai Italiaan.
6. Inspiroitunut Anna Kortelaisen Naisen tie - L. Onervan kapina -kirjasta siinä määrin, että innostuin melkein kirjallisuudentutkimuksesta.
7. Kuluttanut aikaa keräilemällä "ystäviä" Facebookissa ja kummastelemalla mitä iloa on siitä, että voi virtuaalisesti "töniä" jotakuta
8. Matkustanut Tampereelle ja tavannut siellä ihmisiä ja vauhkonnut kirjoista ja melkein innostunut kirjallisuudentutkimuksesta.
9. Käynyt kävelyllä pururatalabyrintissa ja melkein taas eksynyt
10. Lukenut KuntoPlus-lehteä ja päättänyt ruveta paremmaksi kuntoilijaksi ( yeah, right )
11. Päättänyt lukea Alastalon salissa sitten joskus
12. Ostattanut liput Ismo Alangon keikalle
Esimerkiksi.
2. Aloittanut Aikuiskasvatus tieteenä ja toimintakenttinä, ja miettinyt, milloin tässä oikein päästään asiaan. Tässä kasvatustieteessä siis. Ok, ymmärrän, että pitää olla jonkin sortin pohjatiedot tieteen historiasta jne, ettei hakkaa päätänsä ihan kaikkiin samoihin seiniin kuin muut aiemmin, mutta silti. Juujuu, postmodernismi. Juujuu, limittäinen elämänkaari... Njoo, vaikka toisaalta opiskelu on kyllä taas ihan metkaa. Odotan psykologiaosastoa.
3. Ostanut lähes yksinvaltaisesti keittiöön vihreän Marimekon heinä-kuvioisen verhon. Kahteen verhoon ei ollut (olevinaan) varaa.
4. Tuntenut äkillistä sympatiaa terrorisminvastaista sotaa kohtaan sillä edellytyksellä, että terroristit ovat hyönteisiä ts. tuhonnut hullun kiilto silmissä koipopulaation villavaatekoristani. (Ne hyväkkäät nakersivat lempitumppuni lämpäreiksi)
5. Halunnut matkustaa muun muassa Intiaan tai Italiaan.
6. Inspiroitunut Anna Kortelaisen Naisen tie - L. Onervan kapina -kirjasta siinä määrin, että innostuin melkein kirjallisuudentutkimuksesta.
7. Kuluttanut aikaa keräilemällä "ystäviä" Facebookissa ja kummastelemalla mitä iloa on siitä, että voi virtuaalisesti "töniä" jotakuta
8. Matkustanut Tampereelle ja tavannut siellä ihmisiä ja vauhkonnut kirjoista ja melkein innostunut kirjallisuudentutkimuksesta.
9. Käynyt kävelyllä pururatalabyrintissa ja melkein taas eksynyt
10. Lukenut KuntoPlus-lehteä ja päättänyt ruveta paremmaksi kuntoilijaksi ( yeah, right )
11. Päättänyt lukea Alastalon salissa sitten joskus
12. Ostattanut liput Ismo Alangon keikalle
Esimerkiksi.
maanantai 1. lokakuuta 2007
Räytymäviisuja?
Löysin vaatekaapin perältä oivan aarteen - laatikollisen vanhoja kasetteja. Niiden innoittamana kysynkin nyt mikä/ mitkä viisut saavat tai ovat aikoinaan saaneet teidät kaihon valtaan - ja miksi? Olkaa nyt luvan kanssa oikein pateettisia ja nyyhkyjä!
1. Lou Reed: Perfect day - Paha maailma kaukana, silti surullinen: ihana hetki on kohta jo poissa. Liittyy mielessäni myös saavuttamattomaan onneen.
2. Eppu Normaali: Voi kuinka me sinua kaivataan - Kuuntelin silloin kun olin kaukosuhteessa. Requiem yksinäisyydelle - vieläkin itkettää.
3. A.W.Yrjänä/Ismo Alanko: Elokuun häävalssi - Syksy, ruska, kaipaus, kellastunut heinäpelto, ränsistynyt talo, jonka lattialla kaikuvat menneet riemukkaat askeleet.
4. Edith Piaf: Je ne regrette rien - Liittyy suhteen katkeamiseen tämäkin. Sopi hyvin yksinäisyyden ja vapautumisen riemun aiheuttamaan ristiriitaiseen olotilaan - vaikka kaikki mitä ymmärrän koko viisusta on tuo nimi (En kadu).
5. Emma Salokoski Ensemble: Miksi sä meet - Kuuntelin matkalla työhaastatteluun Kouvolaan. Satoi räntää junan ikkunaan. Jotakin oli muuttumassa. Tiesin joutuvani ehkä lähtemään Tampereelta ja se kauhistutti niin, että mietin itsekin mitä oikein olin tekemässä. Vaikka viisu kertookin ihan toisenlaisesta lähtemisestä - sellaista en onnekseni joutunut tekemään - se liittyy mielessäni tähän kaupungin vaihtoon.
1. Lou Reed: Perfect day - Paha maailma kaukana, silti surullinen: ihana hetki on kohta jo poissa. Liittyy mielessäni myös saavuttamattomaan onneen.
2. Eppu Normaali: Voi kuinka me sinua kaivataan - Kuuntelin silloin kun olin kaukosuhteessa. Requiem yksinäisyydelle - vieläkin itkettää.
3. A.W.Yrjänä/Ismo Alanko: Elokuun häävalssi - Syksy, ruska, kaipaus, kellastunut heinäpelto, ränsistynyt talo, jonka lattialla kaikuvat menneet riemukkaat askeleet.
4. Edith Piaf: Je ne regrette rien - Liittyy suhteen katkeamiseen tämäkin. Sopi hyvin yksinäisyyden ja vapautumisen riemun aiheuttamaan ristiriitaiseen olotilaan - vaikka kaikki mitä ymmärrän koko viisusta on tuo nimi (En kadu).
5. Emma Salokoski Ensemble: Miksi sä meet - Kuuntelin matkalla työhaastatteluun Kouvolaan. Satoi räntää junan ikkunaan. Jotakin oli muuttumassa. Tiesin joutuvani ehkä lähtemään Tampereelta ja se kauhistutti niin, että mietin itsekin mitä oikein olin tekemässä. Vaikka viisu kertookin ihan toisenlaisesta lähtemisestä - sellaista en onnekseni joutunut tekemään - se liittyy mielessäni tähän kaupungin vaihtoon.
torstai 27. syyskuuta 2007
Pilipimpelipompelidänguuhaah
Viime aikoina on ollut kysyntää stoalaiselle mielentyyneydelle. Muuttaminen tuo mukanaan yllättävän paljon kaikenmoista pikkuruista nakertavaa hoidettavaa. Muuttoilmoitus. Sähkösopimukset (kahteen yhtiöön). Ilmoitus isännöitsijälle. Lehtien ynnä muiden osoitteenmuutokset. Laajakaista. Sitätätä. Asiain hoito sinänsä ei vaadi mahdottomia - ellei tarvitse soittaa puhelinpalveluun.
Ah ja voi. "Jonotusaikaa on vielä ainakin 20 minuuttia." Jokaisen jonotusmusiikin sulosoinnun tahdissa verenpaine kipuaa pari askelta ylöspäin. "Vielä hetki." Pilipimpelipompelidänguuhaah. "Vielä hetki." Parinkymmenen minuutin kokemuksen perusteella väitän, että jonotusmusiikin valinnasta vastaa kajahtanut monipersoonahäiriöinen sadisti. Jokaiselle jotakin! Hilirimpsis-heviä, ikinyyhky-iskelmää ja poppodoi-poppia, olkaa hyvät.
Mikäli asiakas ei puolessa tunnissa hirtä itseään puhelimen johtoon tai yritä niellä kännykkäänsä melusaastetuskissaan, saattaa hän peräti päästä asiakaspalvelijan juttusille.
Kehitysehdotus: Kun puhelinpalvelussa joka tapauksessa pitää valita numeronäppäimillä sitä sun tätä ennen kuin pääsee jonottamaan, olisiko mahdollista valita myös jonotusmusiikkityyli?
Vai onko sekametelin tarkoituskin häätää soittajat linjoilta - ei me mitään asiakkaita palvella...
Tähän juttuun on yksi ainoa oikea loppulause: Älä soita tänne enää koskaan.
Ah ja voi. "Jonotusaikaa on vielä ainakin 20 minuuttia." Jokaisen jonotusmusiikin sulosoinnun tahdissa verenpaine kipuaa pari askelta ylöspäin. "Vielä hetki." Pilipimpelipompelidänguuhaah. "Vielä hetki." Parinkymmenen minuutin kokemuksen perusteella väitän, että jonotusmusiikin valinnasta vastaa kajahtanut monipersoonahäiriöinen sadisti. Jokaiselle jotakin! Hilirimpsis-heviä, ikinyyhky-iskelmää ja poppodoi-poppia, olkaa hyvät.
Mikäli asiakas ei puolessa tunnissa hirtä itseään puhelimen johtoon tai yritä niellä kännykkäänsä melusaastetuskissaan, saattaa hän peräti päästä asiakaspalvelijan juttusille.
Kehitysehdotus: Kun puhelinpalvelussa joka tapauksessa pitää valita numeronäppäimillä sitä sun tätä ennen kuin pääsee jonottamaan, olisiko mahdollista valita myös jonotusmusiikkityyli?
Vai onko sekametelin tarkoituskin häätää soittajat linjoilta - ei me mitään asiakkaita palvella...
Tähän juttuun on yksi ainoa oikea loppulause: Älä soita tänne enää koskaan.
perjantai 21. syyskuuta 2007
Pilvenpiirtäjä
Muutamme lokakuun alussa Pilvenpiirtäjään, Pilvilinnan naapuriin. Kaikki ei tässäkään tapauksessa ole sitä miltä se näyttää (tai kuulostaa). Pilvilinna on ruma betonikerrostalorötiskö. Pilvenpiirtäjä sen sijaan on 1900-luvun alussa rakennettu punatiilinen kasarmirakennus, jossa ilmeisesti on aikoinaan asustellut venäläistä upseeristoa. Korkeat huoneet, kaakeliuuni, pieniruutuiset ikkunat. Ja überruma muovimatto sekä päättömän epäkäytännöllinen pohjaratkaisu. Mutta tätä päätöstä ei olekaan tehty käytännöllisin vaan esteettisin perustein (sitä muovimattoa lukuunottamatta)... Tai no, on siellä kumminkin 14 neliötä enemmän kuin tämänhetkisessä luukussa, jossa puolen vuoden törmäilyn jälkeen alkaa olla aikas ahtaan oloista.
tiistai 11. syyskuuta 2007
Yo yoga
Venyttiin viikonloppu Anne Nuotion astangajoogakurssilla. Täytyy muuten tunnustaa, että kun eka kerran piti vingurtaa kinttunsa ristiin, alkoi päässäni soida oitis "Lootusasentoon, liian levoton mä oon..." Tai oikeastaan: "Lootusasentoon, liian kankea mä oon..." Jäykät nilkkani nimittäin protestoivat asentoa vastaan niin, että tuskanhiki virtasi jo ennen kuin mitään oli tehtykään. Hartauden puutetta?
Huomasin viikonlopun aikana itsestäni muutaman asian. Ensinnäkin ylävartaloni on totaalisen täydellisen absoluuttisen jumissa, erityisesti yläselästä. Toiseksi en ole lainkaan niin venyvä ja joustava kuin olen itselleni pitkään uskotellut. Kolmanneksi minulla on jonkinsorttinen keskittymisvaikeus. ( Hämmästyttävää miten monta ajatusta päässä voi vilahtaa yhden hengityksen aikana! ) Neljänneksi en osaa hengittää.
Viides ja tärkein havainto on, että ehkäpä joogan avulla voin kehittyä noissa edellä mainituissa puutteissani. Nyt olen sitten parina aamuna herännyt hieman aikaisemmin tekemään suryanamaskaraa. Väitin kovasti T:lle Tampereella käydessäin, etten aio hurahtaa joogaan. No, ehkäpä en ole aivan hurahtanut, mutta ostin kumminkin pahalta haisevan joogamaton sekä kymppikortin joogasalille.
Alastalosta ei mitään uutta.
Huomasin viikonlopun aikana itsestäni muutaman asian. Ensinnäkin ylävartaloni on totaalisen täydellisen absoluuttisen jumissa, erityisesti yläselästä. Toiseksi en ole lainkaan niin venyvä ja joustava kuin olen itselleni pitkään uskotellut. Kolmanneksi minulla on jonkinsorttinen keskittymisvaikeus. ( Hämmästyttävää miten monta ajatusta päässä voi vilahtaa yhden hengityksen aikana! ) Neljänneksi en osaa hengittää.
Viides ja tärkein havainto on, että ehkäpä joogan avulla voin kehittyä noissa edellä mainituissa puutteissani. Nyt olen sitten parina aamuna herännyt hieman aikaisemmin tekemään suryanamaskaraa. Väitin kovasti T:lle Tampereella käydessäin, etten aio hurahtaa joogaan. No, ehkäpä en ole aivan hurahtanut, mutta ostin kumminkin pahalta haisevan joogamaton sekä kymppikortin joogasalille.
Alastalosta ei mitään uutta.
sunnuntai 26. elokuuta 2007
Paradokseja
1) Blogi: yksityinen ajatuslaboratorio/ julkinen hymisteliö
Keskusteltiin V:n kanssa blogin luonteesta tänään. V:n mielestä blogi voisi olla kaikkien jäsentymättömien ajatusten kaatopaikka, koelaboratorio, ajattelun alusta (tulkinta=blogi on yksityinen muistilokero). Ihana ajatus, mutta:
En kumminkaan osaa suhtautua tähän söpertelyyn aivan niin vapaasti. Tätähän voi joku vaikka lukea (tulkinta=blogi on julkinen tila) - vaikka tuskin tätä kukaan minua ei-tunteva tavaa, tai ainakin hyvin harva. En kai minä voi tänne kaataa ihan mitä tahansa töhnää harmaat aivosoluni milloinkin sattuvat syytämään.
Sitä paitsi takaraivossani asuu oikeinkirjoitusnatsi ja kirjoitusstylistidiktaattori, jotka käynnistyvät sillä siunaaman sekunnilla kun kirjaudun tänne sisään. Niin, taitaa siellä lymytä myös sensuuri-Santra, joka estää minua kirjoittamasta milloin mitäkin - minkä vuoksi tästä blogista on muodostunut näiden muutamien kuukausien aikana poliittisesti korrekti mitäkuuluu-hymisteliö (= hymistelytila).
Viime aikoina olisin halunnut kirjoittaa esimerkiksi kyvyttömyydestä kohdata läheisen surua/ menetystä, tai hapertuvista tai jo hapertuneista ihmissuhteista, jotka haluaisi jotenkin pelastaa, mutta ei vain osaa. Vaan en ole kirjoittanut. Eittämättä ne sopisivat yksityiseen ajatuslaboratorioon, mutta eivät niinkään hyvin hymisteliöön, joka siis on tämän blogin vallitseva tila.
2) Kuluttaminen: syyllisyyttä/ mielihyvää
Ostin lauantaina uusia jumppavaatteita sekä kolme tyynyliinaa sohvatyynyille (koska en pystynyt päättämään mikä väreistä oli kivoin, ostin kaikkia vaihtoehtoja). Olin uusista tavaroistani iloinen ehkä noin 2 minuuttia, sitten ne sulautuivat osaksi vaatekaappia ja olohuonetta, ja melkein unohdin ne.
Jossakin vaiheessa havahduin pyöritteleväni mielessäni kuluttamista ilmiönä. Kuluttaminenhan on aivan sairasta. Ainakin me länsimaalaiset kulutamme ihan liikaa kaikkea: energiaa ja vettä ja luonnonvaroja, ja lopulta aiheutamme ilmastonmuutoksen, katastrofin ja kaboom, maailmanlopun. Eli kuluttamisesta kuuluu tuntea syyllisyyttä. Hyi minua, miksi ostin kolme tyynyliinaa! Lisää jätettä kasvaviin ryönävuoriin! (Sinnehän ne kumminkin ennen pitkää päätyvät.)
Samaan aikaan, kun korvissani kajatti ikivihreä ekoisti, kuului toisaalta pääkopastani tomera: Eipäs! Kuluttamisesta kuuluu tuntea mielihyvää. Minähän teen töitä niska limassa, että voin hommata auton tai asunnon tai niitä kivoja tyynyliinoja, ja tuntea kuluttajuuden tarjoamaa hyvänolon tunnetta. Uudet sohvatyynyt näyttävät mukavilta, ja uudet jumppahousut myös. Ja se ruton kallis kasvohoitosarja, jonka ostin apteekista... Tässä kohtaa voisi alkaa säälitellä, että olen mainosten uhri ja elämäni on kaikesta yltäkylläisyydestä huolimatta tyhjää ja sisällötöntä, mutta ehei, en lähde tähän mukaan. Kuluttaminen VOI olla joskus oikeasti nautinnollista. Vaikka se johtaisikin ennen pitkää maailmanloppuun.
Off the record: Eräs takapihan pihlaja on ottanut varaslähdön syksyyn. Röyhistelee parilla punastelevalla oksallaan. Vainuni sanoo, että tämä muoti on leviämään päin lähiaikoina. Juhlistin syksyä katsomalla eilen Laulavat sadepisarat. Voi olla, ettei Singing in the rain kajahda aivan yhtä hilpeästi, kun tulee aika ajaa kaatosateessa pyörällä töihin.
Keskusteltiin V:n kanssa blogin luonteesta tänään. V:n mielestä blogi voisi olla kaikkien jäsentymättömien ajatusten kaatopaikka, koelaboratorio, ajattelun alusta (tulkinta=blogi on yksityinen muistilokero). Ihana ajatus, mutta:
En kumminkaan osaa suhtautua tähän söpertelyyn aivan niin vapaasti. Tätähän voi joku vaikka lukea (tulkinta=blogi on julkinen tila) - vaikka tuskin tätä kukaan minua ei-tunteva tavaa, tai ainakin hyvin harva. En kai minä voi tänne kaataa ihan mitä tahansa töhnää harmaat aivosoluni milloinkin sattuvat syytämään.
Sitä paitsi takaraivossani asuu oikeinkirjoitusnatsi ja kirjoitusstylistidiktaattori, jotka käynnistyvät sillä siunaaman sekunnilla kun kirjaudun tänne sisään. Niin, taitaa siellä lymytä myös sensuuri-Santra, joka estää minua kirjoittamasta milloin mitäkin - minkä vuoksi tästä blogista on muodostunut näiden muutamien kuukausien aikana poliittisesti korrekti mitäkuuluu-hymisteliö (= hymistelytila).
Viime aikoina olisin halunnut kirjoittaa esimerkiksi kyvyttömyydestä kohdata läheisen surua/ menetystä, tai hapertuvista tai jo hapertuneista ihmissuhteista, jotka haluaisi jotenkin pelastaa, mutta ei vain osaa. Vaan en ole kirjoittanut. Eittämättä ne sopisivat yksityiseen ajatuslaboratorioon, mutta eivät niinkään hyvin hymisteliöön, joka siis on tämän blogin vallitseva tila.
2) Kuluttaminen: syyllisyyttä/ mielihyvää
Ostin lauantaina uusia jumppavaatteita sekä kolme tyynyliinaa sohvatyynyille (koska en pystynyt päättämään mikä väreistä oli kivoin, ostin kaikkia vaihtoehtoja). Olin uusista tavaroistani iloinen ehkä noin 2 minuuttia, sitten ne sulautuivat osaksi vaatekaappia ja olohuonetta, ja melkein unohdin ne.
Jossakin vaiheessa havahduin pyöritteleväni mielessäni kuluttamista ilmiönä. Kuluttaminenhan on aivan sairasta. Ainakin me länsimaalaiset kulutamme ihan liikaa kaikkea: energiaa ja vettä ja luonnonvaroja, ja lopulta aiheutamme ilmastonmuutoksen, katastrofin ja kaboom, maailmanlopun. Eli kuluttamisesta kuuluu tuntea syyllisyyttä. Hyi minua, miksi ostin kolme tyynyliinaa! Lisää jätettä kasvaviin ryönävuoriin! (Sinnehän ne kumminkin ennen pitkää päätyvät.)
Samaan aikaan, kun korvissani kajatti ikivihreä ekoisti, kuului toisaalta pääkopastani tomera: Eipäs! Kuluttamisesta kuuluu tuntea mielihyvää. Minähän teen töitä niska limassa, että voin hommata auton tai asunnon tai niitä kivoja tyynyliinoja, ja tuntea kuluttajuuden tarjoamaa hyvänolon tunnetta. Uudet sohvatyynyt näyttävät mukavilta, ja uudet jumppahousut myös. Ja se ruton kallis kasvohoitosarja, jonka ostin apteekista... Tässä kohtaa voisi alkaa säälitellä, että olen mainosten uhri ja elämäni on kaikesta yltäkylläisyydestä huolimatta tyhjää ja sisällötöntä, mutta ehei, en lähde tähän mukaan. Kuluttaminen VOI olla joskus oikeasti nautinnollista. Vaikka se johtaisikin ennen pitkää maailmanloppuun.
Off the record: Eräs takapihan pihlaja on ottanut varaslähdön syksyyn. Röyhistelee parilla punastelevalla oksallaan. Vainuni sanoo, että tämä muoti on leviämään päin lähiaikoina. Juhlistin syksyä katsomalla eilen Laulavat sadepisarat. Voi olla, ettei Singing in the rain kajahda aivan yhtä hilpeästi, kun tulee aika ajaa kaatosateessa pyörällä töihin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)