lauantai 8. joulukuuta 2007

Puhu, muisti

"Ihminen saattaa kokonaan unohtaa alkuperäisen tapahtumasarjan ja muistaa ainoastaan oman tulkintansa siitä." Tällaiseen lopputulokseen päätyi Elisabet Loftus tutkimuksissaan vuonna 1979. Sinänsä järkeenkäyvää - tämän huomaa käytännössä kun alkaa muistella lapsuuden tai kouluaikojen tapahtumia asianosaisten kanssa. Noinko se menikin? Eihän se noin mennyt!

Toisaalta Loftuksen väite on aika pelottava. Jos muistomme ovat vain hataria rekonstruointeja jo alun perin hatarista tilanteiden tulkinnoista, voiko mistään koskaan tietää mitä tapahtui todella? Kiusasiko Pertti Railia ala-asteella, vai tulkitsiko Raili vain Pertin kiinnostuksen osoitukset kiusaamisena?

Kiinnostavinta tässä on se, että kun vertailee omia muistojaan sisarusten ja koulukavereiden kanssa - ja ymmärtää kaikkien muistikuvien subjektiivisuuden - saa lisää muistoja. Tai ainakin lisää sävyjä omiin muistoihinsa.

Ihmisen pää on omituinen värkki.

sunnuntai 2. joulukuuta 2007

Jankkia

Vietimme eilen hersyvän tuokion kotitalouskirjan (vm. 89) ja keittokirjan (vm. 30-luku) parissa. Ensin mainitussa tiedettiin muun muassa, että "vegetaristit nauttivat ulkoilmasta" eivätkä juo kahvia tai teetä. Amerikkalaista ruokaa käsittelevää sivua oli kuvitettu giganttista purilaista puraisevalla tytöllä (no, burger on kumminkin ruokaa) sekä Mikki Hiirellä (onko sekin ruokaa?).

30-luvun keittokirjassa oli jännittäviä ruokaohjeita. Vai mitä mieltä olette ohjeesta Rikotut munat? Siinä käsketään rikkoa kahteen kuppiin kananmunat, laittaa kuumaan veteen, ja kunhan valkuainen on hyytynyt niin namnam.

Ehdoton ykkössuosikkini oli kuitenkin Jankki. Olen tähän asti elänyt harhakäsityksessä, että jankki on esim. liian paksua puuroa/ taikinaa tms. vaikeasti sekoitettavaa. Vaan ei. Jankin ohje kuuluu jotakuinkin seuraavasti: vettä/maitoa, puolikas veri- tai tavallista leipää, voisulaa, suolaa. Laitetaan leipä nesteeseen lillumaan, ja kun se on pehmennyt möhnäksi, lisätään vähän voita ja suolaa. Lecker!

sunnuntai 11. marraskuuta 2007

Apua, täytekakkua!

Ongelma: inhoan täytekakkua. Höttöiset taikinapyörylät, väliin möyssääntyneet kostukkeet ja pörheät kermavaahtokiehkurat saavat minut voimaan pahoin. Erityisesti vihaan kinuskikuorrutusta. Sen tahmea makeus takertuu ensin kitalakeen, sitten kurkkuun ja jymähtää lopuksi raskaaksi möykyksi mahan pohjaan. Yhhhhh...!

Kakkukauhu itsessään ei tuota ongelmia, vaan sen aiheuttamat epämukavat sosiaaliset tilanteet. Oletetaanpa että ollaan kyläilemässä jossakin paikassa x, jossa emäntä on hikoillut kahvipöydän kruunuksi upean kerroskaakun. Ei nyt tule ensimmäisenä mieleen avautua (ainakaan vieraammalle) isäntäväelle, että meikä muuten vihaa täytekakkua. Ehei. Kakkua on otettava, vaikka henki menisi. Käytännössä hyödynnän näissä tilanteissa strategiaa, jossa kahmin muita pöydän antimia alkajaisiksi niin paljon, että voin hyvällä omatunnolla silpaista kakusta vain pikkupikkuriikkisen palasen. Sitten pikaisesti kakkara kitusiin ja päälle mahdollisimman kitkerää teetä, jotta übermakeus edes pikkuisen taittuu. Ja voilá, kakkukriisistä on selvitty.

Itse asiassa aivan kaikki kakut eivät ole minullakaan mustalla listalla. Esimerkiksi käpykakkua saatan syödä suurenkin viipaleen. Sacher-kakkukin maistuu vallan mainiosti. Ja jos kakun päällä on paksu kerros vaikkapa marjoja, ja täyte erityisen raikasta, saa kakku myös helposti armahduksen.

Asiaan kuulumatonta: Ismo Alanko Teholla - aivan loistava keikka! Hypin itseni henkihieveriin.

maanantai 22. lokakuuta 2007

Viime aikoina olen

1. Lukenut Johdatus kasvatustieteisiin ja kirjoittanut siitä keskinkertaisen referoivan esseen.
2. Aloittanut Aikuiskasvatus tieteenä ja toimintakenttinä, ja miettinyt, milloin tässä oikein päästään asiaan. Tässä kasvatustieteessä siis. Ok, ymmärrän, että pitää olla jonkin sortin pohjatiedot tieteen historiasta jne, ettei hakkaa päätänsä ihan kaikkiin samoihin seiniin kuin muut aiemmin, mutta silti. Juujuu, postmodernismi. Juujuu, limittäinen elämänkaari... Njoo, vaikka toisaalta opiskelu on kyllä taas ihan metkaa. Odotan psykologiaosastoa.
3. Ostanut lähes yksinvaltaisesti keittiöön vihreän Marimekon heinä-kuvioisen verhon. Kahteen verhoon ei ollut (olevinaan) varaa.
4. Tuntenut äkillistä sympatiaa terrorisminvastaista sotaa kohtaan sillä edellytyksellä, että terroristit ovat hyönteisiä ts. tuhonnut hullun kiilto silmissä koipopulaation villavaatekoristani. (Ne hyväkkäät nakersivat lempitumppuni lämpäreiksi)
5. Halunnut matkustaa muun muassa Intiaan tai Italiaan.
6. Inspiroitunut Anna Kortelaisen Naisen tie - L. Onervan kapina -kirjasta siinä määrin, että innostuin melkein kirjallisuudentutkimuksesta.
7. Kuluttanut aikaa keräilemällä "ystäviä" Facebookissa ja kummastelemalla mitä iloa on siitä, että voi virtuaalisesti "töniä" jotakuta
8. Matkustanut Tampereelle ja tavannut siellä ihmisiä ja vauhkonnut kirjoista ja melkein innostunut kirjallisuudentutkimuksesta.
9. Käynyt kävelyllä pururatalabyrintissa ja melkein taas eksynyt
10. Lukenut KuntoPlus-lehteä ja päättänyt ruveta paremmaksi kuntoilijaksi ( yeah, right )
11. Päättänyt lukea Alastalon salissa sitten joskus
12. Ostattanut liput Ismo Alangon keikalle

Esimerkiksi.

maanantai 1. lokakuuta 2007

Räytymäviisuja?

Löysin vaatekaapin perältä oivan aarteen - laatikollisen vanhoja kasetteja. Niiden innoittamana kysynkin nyt mikä/ mitkä viisut saavat tai ovat aikoinaan saaneet teidät kaihon valtaan - ja miksi? Olkaa nyt luvan kanssa oikein pateettisia ja nyyhkyjä!

1. Lou Reed: Perfect day - Paha maailma kaukana, silti surullinen: ihana hetki on kohta jo poissa. Liittyy mielessäni myös saavuttamattomaan onneen.

2. Eppu Normaali: Voi kuinka me sinua kaivataan - Kuuntelin silloin kun olin kaukosuhteessa. Requiem yksinäisyydelle - vieläkin itkettää.

3. A.W.Yrjänä/Ismo Alanko: Elokuun häävalssi - Syksy, ruska, kaipaus, kellastunut heinäpelto, ränsistynyt talo, jonka lattialla kaikuvat menneet riemukkaat askeleet.

4. Edith Piaf: Je ne regrette rien - Liittyy suhteen katkeamiseen tämäkin. Sopi hyvin yksinäisyyden ja vapautumisen riemun aiheuttamaan ristiriitaiseen olotilaan - vaikka kaikki mitä ymmärrän koko viisusta on tuo nimi (En kadu).

5. Emma Salokoski Ensemble: Miksi sä meet - Kuuntelin matkalla työhaastatteluun Kouvolaan. Satoi räntää junan ikkunaan. Jotakin oli muuttumassa. Tiesin joutuvani ehkä lähtemään Tampereelta ja se kauhistutti niin, että mietin itsekin mitä oikein olin tekemässä. Vaikka viisu kertookin ihan toisenlaisesta lähtemisestä - sellaista en onnekseni joutunut tekemään - se liittyy mielessäni tähän kaupungin vaihtoon.

torstai 27. syyskuuta 2007

Pilipimpelipompelidänguuhaah

Viime aikoina on ollut kysyntää stoalaiselle mielentyyneydelle. Muuttaminen tuo mukanaan yllättävän paljon kaikenmoista pikkuruista nakertavaa hoidettavaa. Muuttoilmoitus. Sähkösopimukset (kahteen yhtiöön). Ilmoitus isännöitsijälle. Lehtien ynnä muiden osoitteenmuutokset. Laajakaista. Sitätätä. Asiain hoito sinänsä ei vaadi mahdottomia - ellei tarvitse soittaa puhelinpalveluun.

Ah ja voi. "Jonotusaikaa on vielä ainakin 20 minuuttia." Jokaisen jonotusmusiikin sulosoinnun tahdissa verenpaine kipuaa pari askelta ylöspäin. "Vielä hetki." Pilipimpelipompelidänguuhaah. "Vielä hetki." Parinkymmenen minuutin kokemuksen perusteella väitän, että jonotusmusiikin valinnasta vastaa kajahtanut monipersoonahäiriöinen sadisti. Jokaiselle jotakin! Hilirimpsis-heviä, ikinyyhky-iskelmää ja poppodoi-poppia, olkaa hyvät.

Mikäli asiakas ei puolessa tunnissa hirtä itseään puhelimen johtoon tai yritä niellä kännykkäänsä melusaastetuskissaan, saattaa hän peräti päästä asiakaspalvelijan juttusille.

Kehitysehdotus: Kun puhelinpalvelussa joka tapauksessa pitää valita numeronäppäimillä sitä sun tätä ennen kuin pääsee jonottamaan, olisiko mahdollista valita myös jonotusmusiikkityyli?

Vai onko sekametelin tarkoituskin häätää soittajat linjoilta - ei me mitään asiakkaita palvella...

Tähän juttuun on yksi ainoa oikea loppulause: Älä soita tänne enää koskaan.

perjantai 21. syyskuuta 2007

Pilvenpiirtäjä

Muutamme lokakuun alussa Pilvenpiirtäjään, Pilvilinnan naapuriin. Kaikki ei tässäkään tapauksessa ole sitä miltä se näyttää (tai kuulostaa). Pilvilinna on ruma betonikerrostalorötiskö. Pilvenpiirtäjä sen sijaan on 1900-luvun alussa rakennettu punatiilinen kasarmirakennus, jossa ilmeisesti on aikoinaan asustellut venäläistä upseeristoa. Korkeat huoneet, kaakeliuuni, pieniruutuiset ikkunat. Ja überruma muovimatto sekä päättömän epäkäytännöllinen pohjaratkaisu. Mutta tätä päätöstä ei olekaan tehty käytännöllisin vaan esteettisin perustein (sitä muovimattoa lukuunottamatta)... Tai no, on siellä kumminkin 14 neliötä enemmän kuin tämänhetkisessä luukussa, jossa puolen vuoden törmäilyn jälkeen alkaa olla aikas ahtaan oloista.