Tahanastiset anoppikokelaani ovat olleet kaikki varsin mukiinmenevia henkiloita, eli olen ollut onnekas. Taman nakee erityisen selvasti nyt, kun on tehnyt tuttavuutta eraaseen intialaiseen anoppiin, joka on yhta sympaattinen kuin leikkuupuimuri (Sori vaan puimurit).
Anoppi on mm. sanonut, ettei lansimaisista naisista ole kuin yhteen ainoaan asiaan ja syyttanyt ystavaani poikansa kuumetaudista. (Paha noita Suomesta, you see)
Taman lisaksi tassa eraalla aamiaisella, kun H ja mina olimme kaksin syomassa, anoppi hyokkasi oviverho lepattaen vaatimaan, etta lopettaisimme puhumisen, kun han ei jaksa kuunnella. Lisaksi anoppi rankattaa ylipaansa kaikesta mahdollisesta: Miksi lippikset on jatetty kuistille (No, ei me niita siihen jatetty, eika ne edes ole meidan), miksi vaunujen sadesuoja oli lattialla ym. ym. ym.
Rouva lekottelee ympari taloa yopaidan nakoisissa kotimekoissaan kuin tuomion enkeli, ja riitelee kaikkien vastaan tulevien ihmisten kanssa.
OK, anopilla on reuma ja kai muitakin sairauksia, mutta silti... Taalla on palvelija (joka on superihana), joka hoitaa ruoanlaiton seka siivouksen - anopin kontolla on laittaa pyykkikone pyorimaan, ja siina kaikki. Vai onko rankatys sitten jotakin elaman merkityksen puutetta vai mita? Anoppi on kuitenkin tehnyt uransa laakarina, ja nyt elakelaisen aika kay pitkaksi? Enpa tieda silti, oikeuttaako mikaan kohtelemaan toisia ihmisia tuolla tavoin?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Aaerrgh... kuulostaa ihanalta anoppiselta! Mitenkäs H kestää hänet? Ja miksi te muuten siellä olette? :)
t. Toinen H
Kestaahan sen kun on pakko kestaa. Ollaan taalla, kun H&D:n kamppa ei ole viela oikein kuosissa, sielta puuttuu esim. lamminvesivaraaja.
Lähetä kommentti